keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Joulufiilistelyä...

Juu joulu meni jo, mutta valitettavasti meikäläiseltä hieman ohi sillä nyt se sitten kostautui etten oo levänny! Torstaina aatonaattona raahauduin vielä töihin tarkoituksena tehdä tehokas puolikas työpäivä ja sitten lähteä kotiin valmistelemaan joulua ja rauhoittumaan. No kuinkas kävikään. Olin aamulla aivan valtavan väsynyt, mutta en kehdannut jäädä kotiin, kun olin meidän tiimistä ainut toimistolla, joten töihin lähdettiin. Muutaman tunnin kuluttua alkoi oleen sellainen tuttu kuvotus ja olisin voinut nukahtaa pystyyn.

No taistelin puoleenpäivään asti ja laahustin juna-asemalle, vain huomatakseni, että juna on yli puolituntia myöhässä. meinas itku tulla. Kun vihdoin pääsin kotiin niin kaaduin vaan sänkyyn ja rakas ukkeli alkoi siivota. Nukuin kaksi tuntia todella sikeästi. Tässä vaiheessa tajusin, että en ollu syönyt juuri mitään aamiaisen jälkeen ja huono-olo oli aika kova. Yritin siinä sitten pari karjalanpiirakkaa mussuttaa, mutta ne ei helpottanut oloa yhtään.

Sitten oli pakko alkaa vähän siivoilemaan ja valmistelemaan joulua, sillä meille oli aatto aamuna tulossa vieraita. Sain siivottua ja koristeltua kuusen, mutta sitten olikin jo niin huono-olo etten pystynyt edes syömään ukkelin tekemää pastaa. Makasin vaan sohvalla ja vaikeroin. No muutaman kerran piti oikein käydä ykäämässäkin, ku huono-olo vaan yltyi. Illalla olin kun katujyrän alle jäänyt. Olo oli aivan kauhea.

Sitten vaan nukkumaan ja toivomaan että aamulla olo olisi parempi. Aamusta ei enää onneksi oksettanut, mutta olo oli kyllä edelleen kauhea. Varsinkin kun olin yöllä heränny parin tunnin välein pissalle, janoon, nälkään... Ei auttanut kun keitellä riisipuuroa ja odotella vieraita, jotka onneksi ymmärsivät etten ollut oikein juttutuulella.

Sitten illalla suuntasimme minun vanhempien luokse viettämään aatto-iltaa. Olo oli hieman kohentunut, mutta olin edelleen ihan poikki enkä oikein jaksanut fiilistellä joulua! :( Onneksi jaksoin kuitenkin hieman syödä ja tietty avata paketit (sain muuten sen ihanan hoitolaukun)

Seuraavat päivät menikin sitten jo paljon paremmin ja nyt olo on ihan normaali. Tästä toivottavasti opin sen että on pakko muistaa levätä ja SYÖDÄ!!!

Nyt jus kootaan uusia lipastoja ja maalaillaan Hemmon huonetta :) Huomenna lähdetään viettämään Uutta Vuotta mökille, ihanaa!!! :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Perhevalmennus nro 2

Eilen oli toinen perhevalmennus kerta. Aiheina oli raskausajan hyvinvointi. Paikalla oli suuhygienisti ja fysioterapeutti. Molemmat pitivät lyhyehkön powerpoint esityksen aiheistaan ja sen jälkeen jakauduimme siten, että naiset lähtivät jumppailemaan fysioterapeutin kanssa ja miehet jäivät suuhygienistin kanssa hammasasioista puhumaan.

Jumppa sessio meni omalta osaltani hieman ohi, sillä ilmeisesti jonkinmoiset liitoskivut ovat alkaneet vaivaamaan. Tuonne häpyluun tuntumille sattuu ja särkee aina välillä (nyt tosin melkein koko ajan, kun liikkuu) jos joutuu ottamaan vähän nopeampia kävely askeleita tai jopa alkamaan juokseen, niin kipu yltyy kyllä. Tai ei se taaskaan ole sellaista tajunnan vievää kipua, mutta kivuksi lasken kyllä. Iltasin kohtaa jomottelee, jos oon kauheesti revitelly (juossut esim junaan). Fysioterapeutti ehdottikin minulle sellaista kunnon tukivyötä. Täytyy varata aika hänelle niin saan sellaisen lainaksi.

Suuhygienistiltä taasen ukkelin kanssa molemmat varattiin ajat hammastarkastukseen. Sitä sitten odotellessa. Oon kyllä käyny yksityisellä hammaslääkärissä, mutta oon tullu siihen tulokseen, että toinen mielipide meikäläisen hammaskalustosta on paikallaan.

Huomenna vielä puolikas työpäivä ja sitten LOMA, ah niin ihanaa! Mun täytyy vaan nyt yrittää rentoutua ja olla vaan.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!!!! :)

tiistai 21. joulukuuta 2010

Neuvola nro 4

Eilen oli neuvola numero 4 ja olin päättänyt, että kerron kaikista vaivoista ja valittelen oloani, joka on viime aikoina ollut melko huono. Tuntuu että kävelisin jossain sumussa, kun väsyttää niin paljon, selkää ja nivusia särkee ja tietenkin itkettää koko ajan kun oon niin väsynyt. Sanoinkin terkkarille, että koko ajan on hurjan väsynyt olo, ja hyvä, että aamuisin jaksan mennä töihin! No hän sivuutti kokonaan minun valittelun, kun olin kolmannen kerran sanonut huonosta olosta ja saanut vastaukseksi hymistelyä ja jotain epämääräistä se kuuluu raskauteen, päätin antaa periksi ja olla hiljaa vaivoistani.

Masua mittailtiin kohdunpohjan korkeus oli 19 cm, paino 78,8 kg, paineet 106/66, ja Hemmon syke siinä 135 :)

Kävi myös ilmi, että minulla olisi pitänyt olla lääkärintarkistus noin viikolla 12, mutta sellaista ei tosiaankaan ole ollut. Terkari oli laskenut lääkärintarkastukseksi sen kun kävin silloin viikolla 7 kuulemassa sen kohdunulkopuolis diagnoosin (joka osoittautui sitten todella vääräksi!!!!) No nyt sitten vihdoin pääsen tammikuussa lääkäriin. Todella kiva kohdata se sama tohelo, joka silloin elokuussa ultrasi minut ja lähetti sitten kiirreellisenä tapauksena sairaalaan.

Tänään jouduin odottelemaan junaa 40 minuuttia ja istumaan ei tietenkään päässyt, joten nyt on selkä todella kipea ja mahaa pistelee silleen oudosti! Kauheesti mulla nyt on valitettavaa, mutta oon taas niin pettyny! Missä mun hehkeä keskiraskaus on??? Tää olotila on kyllä kaukana hehkeästä!

Onneksi kohta on pieni loma ja ehkä pääsee lepäilemään... tai sitte ei sillä pitää ravata sukulaisilla joulua toivottamassa.

Ehkä ens kirjoitus on hieman positiivisempi :) Vaikka noita oloja on niin hyvillä mielin silti porskutetaan kohti huhtikuuta :)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Hemmo

Hemmo on nyt siis alkanut todenteolla liikuskella masussa. Tämä on ainakin vielä toistaiseksi (pidätän oikeuden muuttaa mieltäni) mukavaa ja aina saa ison hymyn mun kasvoille :) On jotenkin niin hassua ajatella, että tuossa se ihan lähellä mennä möyrii, mutta kuitenkin niin kaukana. Ukkeli on jo muutaman kerran päässy kokemaan liikkeitä masun päältä, mutta usein käy niin, että liikkeet loppuu kun seinään heti ku isin käsi laskeutuu masun päälle. Hassua, vaikka kuinka yritän, että mä en reagoisi mitenkään eri tavalla niin jostain se Hemmo kuitenkin havaitsee, että siellä ulkopuolella tapahtuu jotain erilaista. Mun kättä vasten niitä liikkeitä nääs satelee ihan kunnolla. Ehkä isin kosketus on sellainen rauhoittava (nyt siis tiedetään, että kumpi pääsee nukutus puuhiin kun Hemmo syntyy ;)

Mun olossa ei suuria muutoksia oo ollu. Väsyttää edelleen aika paljon ja masunahkaa on alkanu kiristeleen aika paljon. Pieniä masukipuja on myös silloin tällöin. Ahdistusta on välillä myös liikunnan vähyyden takia, saatta mennä parikin viikkoa silleen, että en tee mitään muuta ku töitä ja koulua. On niin ikävä urheilua, mutta pelkkä reipas kävelykin tuntuu välillä aika pahalta.

Vielä pitäis pari viikkoa töitä painaa ja sitte vähän yli viikon loma. Ensi viikolla meillä on firman pikkujoulut. Ollaan menossa sellaiseen paikkaan missä on mahdollisuus mennä uiskentelemaan. Sovitin sitte eilen mun biksuja.... oli kyllä naurussa pitelemistä kun katsoin itseäni peilistä!!! Positiivista toki oli se että en näyttäny oikeastaan lihavalta, vaan rantapallon nielleeltä ja sehän sopii uimiseen hyvin, vai mitä?!? Kysyinki ukkelilta, että pitääkö mun laittaa navan päälle joku laastari, ettei porukka naura mun hassulle navalle, joka on menny ihan hassuksi! Mutta siis meinaan kyllä mennä uimaan vaikka oonkin aika koominen näky! Lisäksi oon varannun itselleni jalkahoidon, jota odotan NIIIIN paljon. Jalat alkaa oleen aika poikki ja joka yö on melkoisia kramppeja pohkeissa.

Ai niin löysin täydellisen lampun Hemmon huoneeseen, näitä on myyty Stokkalla joskus, mutta netistä tää löyty täältä designboulevard

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kiitos!

Iso kiitos kaikille blogini seuraajille. Paljon olen saanut teiltä ihanilta kannustavia kommentteja ja myötäelämistä!!!! Huomasin juuri, että yli 10 000 kertaa minun blogia on käyty vilkuilemassa :)

Ihanaa joulunodotusta teille kaikille!!!




Potkuja isille!

Hemmo päätti alkaa potkimaan niin kovin, että potkut tuntuu jo mahan läpi. Isi sai siis sunnuntai aamulla kokea ensimmäiset potkut :) Oli aika ihana hetki, kun olin just heränny ja loikoilin vielä sängyssä, kun tunsin, että nyt potkuja satelee melko lujaa. Sanoin sitte ukkelille, että annappa käsi tänne mahan päälle, ollaan ennenki yritetty että josko ne potkut tuntuis, mutta ei ollu vielä tuntunu. Mutta tällä kertaa isi sai tuntea muutaman oikein mojovan muljahduksen. Aika ihmeellinen hetki ku siinä makoiltiin ja hihiteltiin Hemmon touhuille :)

Nyt potkuja ja liikehdintää tuntuukin jo päivittäin. On edelleen aika hassun tuntuista, ja mä näytänkin varmaan välillä vähän hullulta, kun kesken lauseen saatan pysähtyä ja alkaa tunnustelemaan mahaa ja väkisinkin alkaa hymyilemään ku mikäkin vajakki!

Lastenhuoneen suunnittelu eteni viikonloppuna hieman ja muutettiinkin vähän suunnitelmia. Meinattiin, että hankittais työpöydän sijaan ihana lipasto Ikeasta olkkariin ja Hemmolle sama lipasto, mutta eri värisenä ja lisäksi Hemmolle pieni vaatekaappi. Alla kuvia ehkä tulevista hankinnoista.Kaikki kuvat Ikean sivuilta.


torstai 2. joulukuuta 2010

Perhevalmennus

Nyt on sekin alkanut, nimittäin perhevalmennus. Eilen oli ensimmäinen kerta ja oli ihan mukava setti. Vähän ehdittiin tutustua toisiin ryhmäläisiin ja keskusteltiin parisuhteesta ja vauvan tuomasta muutoksesta.

Kaikilla ryhmän naisilla oli laskettuaika huhtikuussa ja osalla aika lähekkäin, saattaa olla kovasti ruuhkaa sairaalassa ;)

Seuraavalla kerralla meillä on fysioterapeutti kertomassa jumppaliikkeistä yms ja hammashoitaja kertomassa suuhygieniasta ja sen tärkeydestä. Vaikuttavat molemmat hurjan hyviltä aiheilta. Kaiken kaikkiaan tapaamis kertoja on kahdeksan osa ennen lapsen syntymää osa syntymän jälkeen.

Toivottavasti onnistumme ryhmäytymään hyvin porukan kanssa, jotta saa taas uusia ystäviä ja ennen kaikkea ystäviä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Rakenneultrasta

Eilen oltiin siinä virallisessa rakenneultrassa ja kaikki oli edelleen kunnossa ja Hemmoa edelleen odotellaan :)
Kaikki muut mitat oli kivasti kasvanut, paitsi reisiluun mitta oli lyhyempi kun 4D ultrassa... ei taida olla kuitenkaan lyhentynyt, vaan pieni mittavirhe. Hemmo oli vilkas ja heilutteli käsiä ja jalkoja, välillä pieni nukahti kesken ultran, mutta sitten alkoi taas vimmattu venyttely :)

Inhottavaa oli tajuta, että nyt ei Hemmoa enää nää ku vasta seuraavan kerran huhtikuussa, HUOH siihen on hirmu pitkä aika!!!! Tosin laskeskelin, että joulun jälkeen oon töissä sellaset 9 viikkoa ja sitte äippälomalle, se ei sitte taas tunnu kauheen paljolta, varsinkin kun mulle ei oo sijaista vielä hankittu!

Yökkäily ja pahaolo on oikeastaan kokonaan hävinny, ainoastaan hampaiden pesun yhteydessä tulee pieniä yökkäilyjä. Väsymystä on edelleen, mutta ei ehkä enää niin pahana! :)

Hammaslääkärissäkin kävin ja ikenet kuulemma oli ihan raskaanaolevan ikenien näköiset (hieman tulehtuneet ja vertavuotavat) johtuu hormooneista, on siis ihan normaalia. Hammaskiveä oli kertyny valtavasti ja inhottava yksi reikäkin löytyi =( ensi viikolla paikataa.

Eipä muuta kun ihanaa viikon jatkoa kaikille teille ja hei nyt on joulukuu, fiilistely alkakoon!!!!!




Masukuvia


Tässäpä pläjäys masukuvia, on muuten tuo selkä aika hyvin menny notkolle! On kyllä hyvä, että oon ottanu kuvia, ku itsestä tuntuu että masu ei oo juurikaan muuttunu, mutta onhan se :)


maanantai 29. marraskuuta 2010

RV 20

Uskomatonta, mutta totta tänään ollaan puolivälissä!!! Kunnon potkuja Hemmolta ei ole vielä tullut, mutta pientä kuplintaa ja muljahtelua kyllä :)
Joululomalla meinataan laittaa Hemmon huone uuteen uskoon ja maalata vähän seiniä ja sisustaa huone valmiiksi uutta tulokasta varten.

Väsymys on ja pysyy, ja yöunet on hieman menneet heikompaan suuntaan. Heräilen yöllä aika monta kertaa ja vaikka väsyttää niin en meinaa saada unenpäästä enää kiinni! Illalla tulee uni kyllä hyvin (vähän liianki hyvin) saatan nukahtaa sohvalle jo joskus kasin aikaan. Rakas ukkeli mut siitä sitten herättelee kymmenen aikaan ja ehdottaa josko siirtyisin sänkyyn :)
Nuo koulujutut tuntuu vievän mun viimeisetkin energiat ja nyt onkin ihan luksus viikkoa, kun ei tarvii tehdä mitää niihin liittyvää.

Huomenna meillä on rakenneultra ja keskiviikkona eka perhevalmennus :) ihanaa paljon vauvajuttuja!!!

Ihanaa kirpsakkaa pakkasviikkoa kaikille!!!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

4D ultrassa käyty!

Hip hei! Nyt olis sitten sekin etappi takana. Eli perjantaina käytiin kurkkaamassa 4D tyylillä masukin oloja, ja siellähän kaveri oleili. Ei voi kyllä sanoa, että kauheen lokosasti, ku pikkunen oli ihan mykkyrällä. Raukka oli sellaisessa linkkari-asennossa koko ajan. Varmaan ajatteli, että ei halua viedä äidin masusta kauheesti tilaa, ettei vaan äipälle tuu tukala olo... ;)

Mutta siis itse asiaan. Masukki oli "virallisiin" viikkoihin nähden hieman kookkaampi. Ja laskettuaikahan meidän kohdalla on terkkarin omastapäästä tempastu, kun mulla ei niitä menkkoja silloin sen keskenmenon jälkee ollut. Lääkäri siis varoitteli, että saattaappi kaveri tulla maailmaan jo aikaisemmin, heitti lasketuksiajaksi 11.4, mutta painotti, että vauva syntyy sitten kun on oikea-aika, ei silloin kun neuvolakortissa lukee!!!

Painoarvio oli 300g, mitat BPD (Kallon halkaisija) 44mm, AC (Vatsan ympärys) 145 mm ja FL (Reisiluu) 39mm. syke oli siinä 148-150 Verenkierto oli hyvä, kallo oli symmetrinen, selkäranka säännöllinen, kaikki varpaat ja sormet löyty vatsalaukku normaali, kaikki 12 pitkää luuta löyty normaalisti, raajat liikkuvat ja ojentuvat normaalisti. kaikki siis masukin kohdalla hyvin! =) Istukka etuseinämässä ja muodoltaan ja rakenteeltaan normaali, lapsiveden määrä ja napanuoran verenkierto normaali. :)

Bruno-lääkäri oli oikein mukava ja koko homma oli ohi noin 20 minuutissa mukaan saatii DVD ja paljon kuvia. Masukki ei kuulemma ole kovin halukas tulemaan kuvatuksi, mutta ihan kiltisti hän siellä köllötteli mykkyrässä. Nyt on taas helpottunut oli, kauankohan sitä kestää??? Pitää varmaan sitte aina kattoo tuo DVD, jos meinaa tulla huoli. Rakenneultraan on vähän yli viikko, joten kohta tavataan masukki uudelleen.

Ai niin masukki sai nyt "virallisen" nimen: Hemmo, eli poikaa odotellaan :)

tiistai 16. marraskuuta 2010

Neuvola nro 3

Eilen oli pitkästä aikaa neuvola. Kaikki näyttäisi olevan oikein mallikkaasti. Masukin sydänäänet löyty hetken etsinnän jälkeen ja kovia potkuja sateli, niin että oikein kunnon rätinää kuulu. Syke oli 148. Kuulemma on hyvä, jos syke on siinä 120-180 välillä.
Mulla oli painoa tullu 2 kiloa... en onneksi vieläkään saanut torumista! Hemoglobini 137 ja verenpaine 105/74.
Jutskailtiin siitä influensa rokotteen ottamisesta ja sokerirasituskokeesta. Vaikka koe kuuulostaakin ällöltä, niin haluan kyllä siihen mennä ja koska olen yli 25 vee ensisynnyttäjä ja minulla on sukurasite tässä asiassa, niin kokeeseen pääsenkin sitten joskus viikolla 26-27.
Neuvolatntäti oli edelleen yhtä hömppä kun ennenkin, mutta ihan mukava. Nyt vaan jännitetään perjantaita!!!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Odottelua

Täällä sitä vaan jatketaan odottelua. Väsymystä esiintyy edelleen, mutta huono-olo on toistaiseksi pysynyt poissa :) Huomenna olis taas neuvola, JEEE! Toivottavasti sydänäänet löytyy tälläkin kerralla yhtä hyvin. Tämä viikko mentiin taas aikamoista haipakkaa. Töissä hirvee kiire ja torstaina ja perjantaina olin messuilla esittelemässä meidän tuotteita. Sen onneksi jaksoi yllättävän hyvin. Selkää särki vain vähän. Illalla kotiin päästyäni tosin sain kamalia suonenvetokohtauksia jalkoihin. Oliskohan magnesiumin puutetta???

Ensi viikko onkin sitten TOOOOSI jännä. Meillähän on se 4D ultra :) toivottavasti kaikki on hyvin ja masukki pirteällä tuulella.

Nukkuminen tuntuu olevan hieman haasteellista, tai siis illalla saan kyllä hyvin unesta kiinni, mutta viikonloppuna, kun saisi nukkua, niin meikäläinen kukkuu täällä jo kasin aikoihin. Tänä aamuna varsinkin oli vaikeuksia nukkua, kun jänskättää tuon isyyspaketin antaminen! En oo varmaan siitä tänne kirjoittanu, ku se on pitänyt pitää salassa tuolta ukkelilta ;)

Mutta siis oon tosiaan hänelle sellaisen isyyspaketin tehny. Sinne olen ostanut tarvikkeita tässä pitkin vuotta ja nyt vihdoin saan sen antaa tulevalle isukille! Paketti sisältää:
H&M:ältä ostettuja I love DAD vauvan vaatteita, konjakki pullo ja sikari varpajaisiin, kylpyankka ja Natusan kylpysaippua, pari opusta tulevalle isälle, Mauri Kunnaksen auto kirja, kaksi "hassua" tuttia ja pinon puklurättejä. Yritän laittaa kuvia, jahka saan paketin sisällön kuvattua.

Jokohan sen ukkelin vois mennä herrättelemään...Oikein hyvää isänpäivää kaikille tuleville ja oleville iseille!!!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Vaatteita

Nyt kun tuo pötsi alkaa jo hieman kasvamaan, niin tarttis varmaan ostella vähän sopivamman kokoisia vaatteita. Parit äippä housut ja paidathan mulla on jo, mutta jouluksi tarttee jotain vähän siistimpää ja näitä ajattelin: kaikki kuvat www.asos.com








Tuo lila mekko olis muuten ihan täydellinen, mutta vähän mietityttää, että tarviiko sitä olla nykimässä ylöspäin sitte koko illan! Asoksella oli ollu tää ihan täydellinen mekko, mutta siitä ei taida olla kokoja enää :(
Viikonloppuna huomasin, että mulla oikeesti alkaa voimat oleen aika lopussa. Sunnuntaina nukuin parin tunnin välein ja tänä aamuna olo oli ku olisin ollu jossain kuivausrummussa pyörimässä koko yön! En oikein kehtaa olla töistä pois, ku ei oo mitään oikeeta sairautta, mutta jos tää väsymys ei kohta ala helpottamaan niin joudun varmaan vähän lepäilemään enemmän. Ja edelleen haluan korostaa ja painottaa sitä, että olen ERITTÄIN onnellinen siitä, että olen raskaana ja että meille on tulossa pieni perheenlisä! Mutta tää nykyinen olotila on vaan aika kurja, joten pakkohan siitä on vähän valittaa, vaikka lopputulos onkin maailman toivotuin ja ihanin!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Maailman hienoin (hoito)laukku

kuva: www.storksak.com
Tässä se nyt on. Vielä kun se löytyisi mun olkapäältä niin olis vielä parempi! Mutta siis olen tätä kyseistä laukkua himoinnu vuosia! Ja nyt kun hoitolaukku alkaa oleen ajankohtainen, niin kovasti kyllä toivoisin tuollaista laukkua. Juu tiedetään, että nahka ei ole kauheen käytännöllinen esim. leikkipuistossa, vesisateella yms., mutta ei haittaa on vaan niin ihana laukku ja sellainen jota voi käyttää muutenkin kun vaan hoitolaukkuna. Oon jo suunnitellu, että ompelen tälle sitten sadetakkikankaasta suojapussin niin sitte ei vesisadekkaan haittaa!

Nyt vaan toivon, että joulupukki kävis kurkkaamassa täällä mun blogissa ja näkis minun hartaan toiveen... ;)

torstai 4. marraskuuta 2010

4D ultraan!

Nyt on sitten 4D ultra aika varattu! :) en vaan millään malttanu odottaa sinne kuun lopussa olevaan rakenneultraan. Nyt siis kärvistellään 15 päivää ja sitten päästään kurkkaamaan pikku Masukin yksiöön! :) Samalla viikolla on myös neuvola.

Tänne ei muuta erikoista. Väsymys vaan jatkuu ja huono-olo myös aina välillä. Remppa on vieläkin vähän kesken ja se tarkoittaa sitä, että meillä on edelleen aikamoinen kaaos. Se kyllä tuppaa masentamaan, kun tulee väsyneenä töistä kotiin ja haluis vaan rentoutua, niin ympärillä on sitte koko ajan sotkusta. No ehkä me kohta saadaan hommat kasaan.

Viikonloppua odotellessa!!!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Säikähdys!

Heipä hei!
Täällä vähän säikähdyksiä eilen, kun yöllä heräsin sellaiseen viiltävään mahakipuun ja aamulla oli maha kipee ja sitä jatkui sitte koko aamupäivän. Aina ku kävi vessassa niin kova kipu yltyi. Varasin sitte ajan työterveyslääkärille ja diagnoosi oli virtsatientulehdus, joka oli ilmeisesti ollu jo pitempään, kun kivut oli menny jo selän puolelle. Mulla ei oo kyseistä tautia ennen ollu, joten en osannu oireita tunnistaa, kun mitään kirvelyä ei oo ollu.

Sain sitte antibioottikuurin ja lepoa tän päivän. Toivottavasti auttaa! Olo on muutenkin aika väsynyt ja nuutunut. :( milloin se hehkeä aika alkaa... Vielä 4 viikkoa rakenneultraan ja 2 viikkoa seuraavaan neuvolaan. En millään malttais odottaa.

Kaiken lisäksi meillä on töissä hieman epävakaat tunnelmat, kun meidän esimies irtisanoutui ihan yllättäen! Nyt on tiimin tunnelmat melko ahdistuneet ja sekavat. Vaikka kuinka yritän miettiä, että mun ei kannata tästä sterssata, niin kyllähän huono fiilis muhu tarttuu. Onneksi kohta on pieni joululoma ja pääsee rentoutumaan!

lauantai 30. lokakuuta 2010

Mahakuva


Tässä on sitten eka mahakuva. Tämä on otettu viikko sitten eli RV 15.
Suureltaosin tuo on vaan läskiä, mutta kyllä se mahan muoto on ainakin muuttunut.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Eka vaate hankittu!

Eilen käytiin ukkelin kanssa "pyörähtämässä" Jumbossa...oikeesti tarkoitus oli vaan kävästä nopeesti H&M:llä ja ostaa jotkut mukavat vaatteet, jotka ei purista, mutta aikaa jotenkin vaan kului ja oltiinkin shoppailemassa yli 3 tuntia hups! (ukkeli kesti mukisematta, ihana)
Ostin yhdet äippähousut, yhden äippäaluspaidan, yhden äippätpaidan, normi hihattoman topin ja maailman hienoimmat talvikengät!!! Niin ja tärkein, masukille ostettiin eka vaate! Sellainen super söpö Barba-Pörrö veluuripuku! Se on niin ihana, ukkelikin silitteli sitä tänä aamuna :)

Siellä Hennesillä mulla meinas mopo ihan vallan karata, ja olisin voinu ostaa kaikki vauvojen vaatteet sieltä. Oli vaan kertakaikkiaan niin ihania! Mun ei kannata varmaan mennä sinne uudestaan, koska en pysty hillitsemään itseäni. Kunhan saadaan tuo Masukin huone kuntoon, niin sitte voin mennä Hennesille uudestaan!

Eilen illalla olikin sitte ihan kauhee olo, ku suoraan töistä sinne Jumboon mentiin ja pyörittiin siellä se kolme tuntia ja vielä kotimatka, niin ihan poikkihan mä olin ja syöminenkin oli unohtunu! Kun päästiin kotiin, niin mulla tuli taas kauheen paha olo ja mieletön väsymys! Aamulla onneksi olo oli kohentunut ja vaan väsymys oli jäljellä.

Onneksi on viikonloppu, tosin ei tarvi levätä, sillä huomenna kahdet synttärit ja sunnuntaina yhdet! Niin ja kai niitä koulujuttujakin pitäisi tehdä! Huoh, Mitenhän jaksan! Mutta silti, ihanaa että on viikonloppu!!!

Huippu viikonloppua teille kaikille!!! :)

tiistai 26. lokakuuta 2010

4D ultra

Hmm...4D ultra, mennäkkö vai eikö mennä? Ukkelin kanssa ollaan muutamaan otteeseen aiheesta puhuttu ja yllättäen hän haluaisi mennä tuohon 4D ultraan ja minä oon ollu vähän nihkee. Luulen, että mun nihkeys ultraa kohtaan tulee siitä, että pelkään sitä mitä sieltä saatetaan löytää niin ja tietty se hinta 160 euroo!!!

Mutta nyt oonki yllättäen muuttanut mieltäni. Oon kuullu paljon kokemuksia, joissa oli ollut suuri hyöty (lääketieteellinen) 4D ultrasta. Kuten sellainen, että osattiin varautua leikkaukseen, joka sitten käynnistettiin heti kun lapsi oli syntynyt. Ilman 4D ultraa vakavaa tilannetta ei olisi huomattu. Toki siinä on myös paljon hyviä hömppäpuolia, kuten se DVD ja saa varmemmin tietää vauvan sukupuolen. Nyt oonkin päättänyt varata 4D ultran Femedaan Brunolle. Meillä on normi rakenneultra 30.11 eli RV 20, niin siitä sitte parin viikon päähän vois tuon 4D varata. 4D ultra tehdään raskausviikoilla 18-24.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Aamupahoinvointi!!!

Joo nyt tiedän, että mitä tuo aamupahoinvointi on!!! Alkuraskaudestahan, mulla olo pahentui iltaa kohden ja ihmettelin, että miksi raskauden yhteydessä puhutaan vain aamupahoinvoinnista. No nyt mulla on sitte sitä aamupahoinvointia. Ihan kamala aamu oli taas tänään, aamupalan syönti kesti varmaan 45 min. ku jouduin kovasti puhalteleen ja keräileen itseäni. Mutta pakko oli syödä, ku tiesin että olo sillä vähän helpottaa. Nyt oo töissä ja olo edelleen tosi hutera! Mietinkin monesti aamupalan aikana, että pitäiskö jäädä kotiin, mutta en sitte kehdannu!

Tänään aamulla oli muutenkin huono mieli, näin yällä unta meidän pikkusesta (aivan ihana uni!!!) ja unessa peittelin häntä nukkumaan ja muistan että tunne oli jotenkin tosi ihana! :) no sitten kun aamulla heräsin, tuntui tää raskaus jotenkin tosi epätodelliselta! Milloin voi alkaa uskomaan siihen, että siellä mahassa oikeesti asustelee joku ja se joku kasvaa päivittäin hurjaa vauhtia. Vilkasin yhdestä raskausajan vihkosesta, että masukki olis jo 12 cm pitkä!!! Siis ihan valtava jo :)

Usko vaan meinaa loppua, varsinkin ku tuntuu siltä, että on vaan lihonu ja maha sen takia kasvanut! Olispa se rakenneultra jo pian! Vielä 5 viikkoa!!!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Missä on vapaa-aika?

Huh huh!!! Nyt kyllä pitäisi hengähtää ja yrittää levätä, mutta ei pysty. Koko ajan on menoa ja hommaa. Viikolla on töitä ja opiskelua ja viikonloppuna on juhlia ja opiskelua! Nyt alkaa oikeesti tuntuun siltä, että pitäis päästä jonnekkin eristykseen lomaileen (mökille tms.). Kattelin just kalenterista, että seuraava vapaa lauantai olis 18.12 ja silloinkin on menoa, mutta se meno suuntautuu mökille kuusenhakureissun merkeissä. Mä en oikeesti tajuu, et mistä saan energiaa ja voimia noiden kouluhommien selvittämiseen.

Tuo urheilu on muuten aika kinkkinen juttu, sillä nyt on olo ku katujyrän alle jääneellä, kun urheilin torstaina ja perjantaina! Joo ihan valtavasti urheilinkin....tunnin molempina päivinä! On vaikee tottua siihen, että oma kroppa ei toimi enää niinku ennen. Tänään pitää ottaa rauhallisemmin ja mennä vaikka sauvakävelemään ;)

Muuten olot on pysyny ihan ok. Väsymys tosiaan on ja pysyy, mutta sellainen 24 h krapula-olo on ainakin toistaiseksi hellittänyt. Nyt alan tekeen kouluhommia, joten ihanaa sumuista sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Neuvola nro 2

Eilen meillä oli neuvola. Oli taas ihanaa, kuultiin masukin kiivas syke, ja se jopa löyty aika helposti :) kiltti lapsi!

Alkuun tosiaan jätin pissanäytteen, olin reippaasti pidättänyt yli 4 tuntia! Neuvolatäti mittasi verenpaineen, joka oli 117/72, painon jota oli tullut 1 kilo lisää, kuulemma ei ollenkaan liikaa... musta se oli paljon! Neuvolantäti kyseli voinneista ja suositteli hierontaa / fysioterapiaa tähän jatkuvaa päänsärkyyn. Kokeillaan josko sillä helpottaisi. Hemoglobiinia ei mitattu, ku oli ollu niin hyvä viimeksi. Sitte tosiaan kuunneltiin sydänääniä, vatsan päältä sillä doppler-laitteella. Neuvolantäti varoitteli ekaksi, että ääniä ei välttämättä helposti löydy, jos vauva on sellaisessa paikassa / asennossa, josta on vaikea kuulla ääniä ja ei kannata säikähtää, jos joutuu vähän ääniä metsästämään. No hän ehti ehkä kaksi sekunttia etsiä ääniä, kun ne löytyi! :) ihanan kuulosta!!! syke oli siinä 159-161 välillä ja kuului tosi hyvin. Täti epäili, että vauva olisi hyvin lähellä vatsanpeitteitä, joten ne elohiiret mahassa, joita olen tuntenut parin viime päivän aikana, saattaa hyvinkin olla vauvan liikkeitä! :)

Kaikki siis hyvin ja kyllä taas hymyilytti kovasti koko päivän. Toivoisin niin, että ne liikkeet alkaisi tuntua jo muillekin, jotta tuo ukkelikin pääsisi kosketuksiin masukin kanssa. Seuraava neuvola on taas kuukauden päästä ja siitä parin viikon päästä onkin sitten rakenneultra. Sitten onkin jo melkein joulu ja ah ehkä viikon mittainen loma, luksusta!!!!! :)

maanantai 18. lokakuuta 2010

VÄ-SYT-TÄÄ!

Juu-u väsymys vaan piinaa! Muuten olo on ainakin 70% päivästä ihan ok... mutta tuo pirun väsymys on raastavaa. Ja nyt uutuutena vaivoiksi on tullut pääkipu :( En tiedä johtuuko se niska ja hartia kivuista, vai mistä, mutta se ja väsymys saavat olon aikasta nuutuneeksi. Huono-olo pääsee edelleen välillä yllättämään, pitää vaan oikeesti muistaa syödä koko ajan! Niin ja tietty tarkkailla, ettei paino nouse hirveesti=helppo yhtälö!

Nyt elelen taas sellaisia hetkiä, kun tuntuu etten olisikaan raskaan, vaan kärsisin normaalia pidemmästä flunssasta, joka vetää olon nuutuneeksi. Onneksi huomenna on neuvola ja toivottavasti kuullaan pikkusen masukin sydänääniä!

Rakas ukkelini on tosiaan ollu työreissussa nyt viikon ja ikävä on ollut valtava! Jotenkin tuntuu, että tää raskaus vaikuttaa kaikkeen. Oonhan ennekin ollu viikon yksin kotona, mutta nyt se tuntu kyllä erityisen rankalta! Onneksi saan rakkaan tänään kotiin, on mukavaa että illalla voi halata jotain muuta kun tyynyä.

Fyysisiä muutoksia ei mielestäni ole kauheasti havaittavissa, maha on kasvanut muutaman sentin tuosta navan yläpuolelta, mutta muuta en ole ainakaan itse huomannut. Paino on ainakin koti vaa'an mukaan pysynyt melkein samoissa lukemissa, huomennahan sitten neuvolassa nähdään mikä on todellisuus. Silloin ekassa neuvolassa sovittiin, että annan pissanäytteen seuraavalla kerralla ja se onkin sitten sellainen näyte, että pitää olla pissaamatta ainakin 4 tuntia!!!! Silloin kuukausi sitten se tuntui ihan helpolta hommalta, mutta NYT ravaan vessassa parin tunnein välein joskus jopa useammin! Kääk, miten selviän huomisesta, kun pitää rakko täynnä matkustaa tärisevässä junassa!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! :)

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ulos kaapista!

Nyt oon sitte töissä paljastanut salaisuuteni! Kaikki suhatutui oikein ihanasti ja olivat iloisia puolestani :) niin mäkin oon!

Olo on vieläkin hurjan väsynyt, mutta pahoinvointi on onneksi helpottanut. Välillä, jos unohdan syödä niin tulee huono-olo ja sellainen oikein tuskanhiki! Siitä olosta onkin sitten vaikee päästä eroon, vaikka mitä söis.

Tää viikko onkin sitten tyhmä viikko, ku tuo rakas ukkeli lähtee työreissuun ja tulee vasta ensi viikon maanantaina :( tiistaina onkin sitten neuvola, onneksi ukkeli sinne ehtii mukaan. Ollaan sovittu, että hän toimii minun muistina neuvolassa, kun mä aina välillä unohdan kuunnella... ;)

Eipä tänne kummempia, meidän remppa lähestyy loppua ja sitten alkaa vimmattu sisustaminen! :) Ihanaa viikkoa kaikille!!!!

maanantai 4. lokakuuta 2010

Happy happy joy joy!!!!

Terveisiä meidän AD/HD masukilta. Aamulla käytiin siis niskaturvotus ultrassa ja kaikki oli vallan mainiosti :)

Tyyppi siellä hillu ja joras ihan hulluna. Heilutteli käsiä ja ojenteli jalkoja ja jopa pyöri ympäri :) ihana! Tosiaan niskan turvotus oli 1 mm ja alle 3 mm on hyvä, pää-vartalomitta oli 63,8 mm, lakimitta 20,8 mm ja reisiluu 7,1 mm, arvioitu raskaudenkesto oli 12+1, mun laskuri siis päivän jäljessä ja neuvolan laskut 3 päivää jäljessä. Mutta laskettua-aikaa ei muuteta neuvolan lapussa ollut 20.4.2011 on siis virallinen laskettuaika.

Aamulla jänskäätti taas niin valtaisasti ja ukkelin kanssa mietittiin, että tää voi sitten olla joko elämän paras päivä tai kamalin päivä. Ja parashan siitä tuli :) Nyt varsinkin vaan haluisin höpötellä aiheesta, mutta kenen kanssa? Töissä ne jotka asiasta tiesivät, niin eivät edes kysyneet miten meni!!!! Niin outoa mä olin kuvitellu, että lähityökaverit olisivat kiinnostuneita ja kyselisivät mun vointia, mutta eipä menny niin... outoa!

No me ollaan nyt sitte onnenkukkuloilla ja toivottavasti täällä pysytään. Seuraava ultra onkin sitten 30.11, siihen on aika pitkä aika :)

Ai niin saatiin kulla sydänäänetkin, siellä se pikkusen sydän tykytti :) sekin oli jotenkin niin hienon kuuloista.

torstai 30. syyskuuta 2010

Viettejä?!?

Nyt on sitten pientä pesänrakennusviettiä havaittavissa...meillä on kotona sellainen pieni remppa menossa, joka toivottavasti saadaan päätökseen ennen huhtikuuta... Mutta siis mulla on hirvee himo sisustaa, siivota, leipoa ja laittaa kotia. En pysty toteuttamaan itseäni tuolla kaaoksen keskellä :( Ainut siisti paikka on keittiö ja huomaankin, että oon alkanut himoita leipomista, nyt kun hurjin pahoinvointi on hellittänyt.

Oon aina ollut jouluihminen, mutta nyt jotenkin erityisen aikaisin oon alkanu haistamaan joulun hajuja (mandariinit, mantelit, appelsiinit, glögi, kinkku :) ja haluaisinkin jo laittaa kotia talvisempaan kuosiin ja alkaa laskea päiviä aattoon!

Tosiaan pahoinvointi on hieman hellittänyt, mutta väsymys ja herkkä unisuus on ilmeisesti tulleet jäädäkseen? Nyt on kyllä ollut aikamoista haipakkaa viime viikkoina, että sekin on varmaan lisännyt väsymystä. onneksi tää viikonloppu on vihdoin vapaa ja lähdetäänkin ukkelin kanssa mökille ihan kahdestaan <3 taidan leipoa mökillä jotain herkkuja meille!

Vielä olis muutama päivä maanantaihin, jännityksellä odotan 12 viikon ultraa ja niiiiin hartaasti toivon, että kaikki olisi kunnossa!!!

Ihanan kirpsakka syysviikonloppua teille kaikille! :)

torstai 23. syyskuuta 2010

Neuvolassa

Hihii! Nyt on eka neuvolakäynti takana ja oli kyllä kivaa höpötellä raskaus ja vauva aiheesta yli puolitoista tuntia! Neuvolatäti vaikutti oikein mukavalta :) ukkelikin oli mukana, mutta ei kyllä ollu ihan niin innoissaan kun minä ;) Saatiin mukaan pino esitteitä ja DVD. Musta otettiin hemoglobiini, verenpaine, verikoe ja pissanäyte. Verenpaine ja hemoglobiini olivat oikein hyviä ja muiden kokeiden tulokset kuullaan sitte seuraavalla kerralla, paitsi jos niissä on jotain häikkää niin sitte neuvolatäti soittaa ennen seuraavaa käyntiä.

Vielä olis puolitoista viikkoa seuraavaan ultraan. Jännittää aika paljon! Laskettu aika oli neuvolatädin laskujen mukaan kaksi päivää myöhemmin, eli 20.4.2011, mutta mä en tuota omiin laskureihin muuta, ku heittoa oli vaan kaksi päivää.

Mulla on edelleen kova nuha ja nyt alkaa oleen tuota yskääkin. Mutta muuten on olo kohentunut huomattavasti viime viikon painajais-olosta!!!! Toivottavasti ei olo enää huonone tuollaiseksi. Olis kiva, että tää nuhakin paranis, niin pääsis liikkumaan kunnolla!

Nyt tuntuu siltä, että haukkasin vähän liikaa kerrallaa, kun raskauden takia oon hurjan väsynyt koko ajan ja sitte pitäisi vielä töiden jälkeen jaksaa opiskella avoimen opintoja! Huh, meinaa voimat loppua! Työmotivaatio on nollassa, ellei jopa miinuksen puolella! Voisivat jo pian alkaa rekryymään mulle sijaista, jotta pääsisin sitte kouluttamaan häntä ja näin saisin vähän uutta intoa työpäiviin! Tänne ei nyt tällä kertaa muuta. Rapsakkaa syyspäivää kaikille!!!!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Flunssaa ja pahoinvointia!

Tervehdys! Viime viikolla onnistuin taas tulemaan kipeäksi ja flunssa ja alkuraskaus ei todellakaan sovi yhteen! Alku viikosta nousi kuume ja sellainen perus räkätauti. Jäin töistä kotiin lepäämään ja ajattelin, että kyllähän yhdestä pikku flunssasta muutamassa päivässä tokenee, mutta kuinkas kävikään.

Mun raskauspahoinvointihan on ollut tähän mennessä sellaista 24 h kuvotusta ja pientä yökkäilyä hampaidenpesun yhteydessä, mutta muuten oon välttynyt oskentamiselta. Viime viikolla pahoinvointi tuntui siinä flunssan yhteydessä jotenkin erityisen voimakkaalta ja torstaina sitten vietinkin KOKO PÄIVÄN vessanlattialla. Aluksi jaksoin raahautua sänkyyn pytynhalailujen välillä, mutta viidennen kerran jälkeen raahasin tyynyn ja peiton mukaan ja siinä yhdeksän aikaan illalla uskalsin nousta pystyyn ja ukkelini avustuksella siirtyä sänkyyn (vati mukana!). No tästä ihanasta päivästä seurasti tietenkin 3 kilon painon lasku, ja ihan hirveä voimien menetys!

Oli kyllä niin kauheeta, perjantaina en enää oksentanut, mutta olo oli kun olisin juossut maratoonin ilman nesteytystä! Yleisön peinostuksesta soitin neuvolaan perjantaina ja kyselin, että millon pitää alkaa huolestumaan. No siellä ei kyllä mielestäni kohdeltu minua kovinkaan kivasti ja vähän naureskellen minulle saottiin, että ethän sä nyt vielä mitään kuivunu oo!!!! Jaahas, ok...ei kai viikon kuume ja 24 tunnin täystyhjennys pitäisi tuntua missään??? No voin kyllä kertoa että mulla tuntu ja tuntuu vieläkin.

Mun uusia ystäviä ovat paahtoleipä ja banaani :) olis kiva syödä muutakin, mutta ei oikein maistu. Että sellaista tänne. Ukkeli on ollut tosi kärsivällinen ja jaksanut tuoda mulle ruokaa sänkyyn ja käyny reippasti kaupassa. Eilen tosin huomasin itsessäni sen, että alkaa kiukuttamaan ku itse ei pysty tekeen muuta ku makaamaan (heti jos nousee seisomaan tai istumaan niin meinaa tulla ykä!) Mä niin toivon, että tää mun ykäily olis sitte tässä, veti kyllä niin voimattomaksi ja tuntuu, että ymmärrystä on vaikeeta saada (varsinkin töistä!!!!)

Nyt vaan toivon, että tästä tulee parempi viikkoa!!!! :)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Onnea, mutta...

Hip hei! Huono-olo jyllää edelleen ja väsyttää aivan mega paljon! Mutta silti oon onnellinen ja välillä hukunkin mun vaaleanpunaiseen ruusuilta tuoksuvaan haavemaailmaan ja haaveilen ajasta jolloin voin pitää pikkusta jälkeläistäni sylissä ja tuoksutella pientä pellavapäätä. :)

Mutta tuota aikaa ennen ja varmaan vielä sittenkin, joudun pohtimaan, että miksi ei ihmiset vaan toivota onnea, kun kerron raskaudesta?!? Olen nyt huomannut, että siihen onnen toivotuksen perään aina lisätään, mutta toivottavasti se ei mee kesken... MIKSI raskaanaoleville toivotetaan tullaista???? Olisko vähän outoa, jos uuden työpaikan saaneelle toivotettaisiin Onnea, mutta toivottavasti et saa potkuja!, Kihloihin menneelle Onnea, mutta toivottavasti puolisosi ei petä sinua!, uuden asunnon ostaneelle Onnea, mutta toivottavasti siellä asunnossa ei ole homevauriota!!
Ymmärrän täysin, että ihmiset tarkoittaa hyvää tuolla toivotuksella... ehkä! Mutta ei ole kivaa kun aina joku tavallaan vetää sinut pois sieltä omista pilvilinnoista ja haavemaailmasta, muistuttamalla taas kerran, että ei se vauva tuosta noin vaan selviydy, vaan koko ajan on muistettava kaikki ongelmat ja vaarat mitä raskauteen liittyy. Tottakai tiedän, että tämä raskaus voi mennä kesken, mutta olisi kiva edes vähän aikaa nauttia tästä hetkestä!

Toivottavasti ymmäräätte mun pointin. :)

torstai 9. syyskuuta 2010

Valtakunnassa kaikki hyvin!

Täällä sitä mennä porotetaan. Olo on kuvottava edelleen välillä, varsinkin iltaisin meinaa tulla tosi paha-olo! Tää on kyllä niin hassua aikaa, nyt kun siitä ultrasta alkaa oleen jo pari viikkoa, niin enhän menaa ees muistaa et oon raskaana (tai oikeastaan uskoa!) en millään malttais odottaa siihen ekaan oikeeseen ultraan, joka meillä on vasta 4.10 silloin olis viikkoja kasassa noin 12 :) toivottavasti kaikki on hyvin!

Väsymys on edelleen valtava ja sitä ei helpota yhtään se, että eilen alkoi mun Avoimen Yliopiston opinnot, joihin meen siis aina työpäivän päätteeksi, lisäksi oon taas alkanu käymään jumpissa. Viime keväänä koukutuin ihan täysin Zumbaan ja nyt otan siihen rinnalle vähän pilatesta (josko sais ne syvätlihakset kuntoon...) Tosin siinä pilateksessa tuntuu jo nyt vähän inhottavalta olla mahallaan ja täysin mahdottomalta vetää siinä asennossa päivän aikana turvonnutta mahaa sisään!

Mulla ei oo paino muuttunu suuntaan eikä toiseen, mutta mahan turvotus on välillä aikamoista! Täytyy oikeesti kohta ostaa myös jotku isommat housut, ku ei menaa vanhat mennä enää vyötäröstä kiinni! Tuo mun H&M paketti on saapunut!!! En vielä kerinny hakeen sitä, mutta hiukan jännää. Toivottavasti tänään kerkiin hakee sen.

Ei siis mitään erikoista, odottelua, odottelua! ;)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ostoksia

Viime viikolla innostuin vähän liikaa ja kävin H&M:n sivulla vähän tilailemassa äippävaatteita...hups! Tilasin ihanan olo-asun ja pari toppia ja neuletakin. Järki yritti sanoa, että kannattaako vielä tilata mitään, mutta ei kun tunteet voitti! Tiedän, että kuukauden päästä saatan olla aivan eri kokoinen kun kuvittelen tai pahemmassa tapauksessa en olekkaan enää raskaan! Mutta päätin, että en anna tuon ajatuksen haitata, nyt pitää yrittää nauttia tästä hetkestä ja sitten jos jotain kurjaa sattuu, niin surraan sitä sitten. Ei mielestäni ole järkeä surra etukäteen jotain mitä en todellakaan voi tietää tapahtuvan.

Tosin nyt kun mulla ei oo tuon kamalan pahoinvointi viikonlopun jälkeen enää ollu niin paha-olo, niin oon tietty heti paniikissa, että nytkö raskaus on menny kesken! Viime viikonloppu oli siis aivan kauhea, aamusta yöhön oli huono-olo ja mikään ruokakaan ei tuntunu auttavan! Ja nyt kun on olo yllättävän hyvä, niin pitäähän siitäkin valittaa :)

Tässä vielä mun ihan ekat äippävaatteet.



kaikki tuotteet h&m

perjantai 3. syyskuuta 2010

Ihania koruja

Tuo ylempi koru on Sayany hopeakoru, myydään mm. www.bebes.fi
Ja tää alempi koru on Bola Swarovski, myydään www.bolakorut.fi

Pakko laitta tänne himoitsemani korut. Mä en yleensä haaveile koruista, mutta näissä on niin ihan ajatus takana ja on tosi nätit. Jos vaan joku mulle tälläisen tajuis ostaa, vink vink rakas ukkeli ;)

Onko kellään ollu kokemuksia näistä? Onko tuo helinä-ääni kovin kova, toisin sanoen alkaakohan se ääni ärsyttämään?

Siitä piti vielä kirjoittaa, että nyt kun näitä kaikenäkösiä ällötystuntemuksia on ja muitakin raskausoireita, niin eikö oo kummallista, että jos on hetki kun ei ällötä eikä masussa tunnu hassulle, niin alkaa heti pelkäämään, että nyt on jotain vialla :) siis millonkaan ei oo hyvin!!! ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille, sateisesta ja kylmästä kelistä huolimatta!

torstai 2. syyskuuta 2010

Krapulako?

Ihan on sellainen olo, että olis kaamee krapula koko ajan! Tosin sillä erotuksella, että silloin yleensä tekee mieli roskaruokaa ja nyt ei kyllä uppoo pitsat tai hampparit. Mun siis ei oikeastaan tee mieli mitään ruokaa, mutta luumut ja Valion Uuniomena jogurtti maistuu (ainakin toistaiseksi)

Oon hirveesti ollu aina kiinnostunu raskausajasta ja tuntemuksista raskausaikana. Oon siis lukenu paljon aiheesta ja kyselly sen ajan kokeneilta heidän kokemuksia. Ja nyt ihmettelen, että miksi en oo koskaan kuullu, että vatsa "kipuilu" kuuluu asiaan!?! Niin ja kuka oikeastaan keksi että aamupahoinvointi on jotenkin yleistä raskaus aikana? Mulla on ainakin koko päivä kuvotusta ja iltapahoinvointia!!! Ja lisäksi mun nenä ja hajuaisti elää jotain ihan omaa elämää, musta tuntuu että voisin pestautua johonki etsijäkoira partioon, ku haistan varmaan kaikki hajut mitä parin kilsan säteellä on tarjolla ;) Ukkelilla on aikamoinen kestäminen, kun en pysty itse hakeen jääkaapista esim. mehua, ku siellä haisee aivan sairaan pahalle!!!! (just siivottu eikä siellä oikeastaan oo muuta ku hedelmiä ja juomista) hassut hormoonit!!!!

Eilen olin pitkästä aikaa vähän urheilemassa ja oli ilo huomata, että ei se ainakaan huonontanut mun oloa. Ehkä jopa vähän piristi, ainakin hetkellisesti! =) Täytyy siis yrittää palata normaaliin urheilurytmiin.




keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Saako valittaa?

Nyt tuntuu siltä, että kun asiat tuolla masun puolella varmistuivat, niin huono-olo vaan lisäänty!?! Tuntuu myös siltä, että en saisi valittaa näistä miinus puolista, kun itsehän tätä niin kovasti halusin? Mutta jos vähän kuitenkin kerron, että iltaisin en pysty oikeastaan muuta tekeen ku makaan paikallaan sillä huono-olo tulee lähes aina iltasella. Nyt huono-olo seuraa myös aamutoimia ja junassa joutuu puhalteleen huonoa-oloa pois! Tänään jo mietin, että pitääkö junassa etsiä jo valmiiksi vessa-vaunu, jos tuleekin tosi huono-olo.

Silti hymyilyttää koko ajan, vaikka onkin sellainen 24/7 karapula olo :) Ehkä se sitten kuitenkin pitää paikkansa, että viikoilla 7-13 pahoinvointi on kovimmillaan. Ongelmia tulee kyllä tuon ruokapolitiikan kanssa, sillä muo ällöttää aikalailla kaikki ruuat. Hedelmät, leipä yms. kyllä uppoo jotenkuten, mutta oikee ruoka ei maistu millään. Ja sitte jos syön jotain niin se alkaa ällöttään niin paljon et tulee melkein oksu pelkästä ajatuksesta, että söin just sitä ruokaa. Siis tämä tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa multa loppuu ruuat mitä voin syödä. Kohta syön pelkästään hedelmiä ja leipää, nam... :)

Mutta jotta kukaan nyt ei vetele herneitä nenään, että mitä tuokin tuolla valittaa, kun on kerran raskaana. Niin olen MAAAAILMAN ONNELLISIN tästä raskaudesta ja vaikka olis huonoa oloa koko loppu elämä niin on se vaan sen arvoista!!!!! Ihanaa päivää kaikille!!!! :)

tiistai 31. elokuuta 2010

Epätietoa, pelkoa, surua ja onnea


Kerrataan vähän, että mitä kaikkea tuon keskenmenon jälkeen onkaan tapahtunut. Eli ensimmäinen raskaus meni kesken heinäkuun puolivälissä. Kaikki vuoti itsestään ulos, joten kaavintaa tai lääkkeellistä apua ei tarvittu. Kävin vielä ultrassa heinäkuussa, jossa todettiin, että kohtu näyttää siistiltä ja että kaikki on valunut hienosti itsestään pois.

Sain elokuun alkuun labra-ajan, jossa tarkistettiin vielä raskaushormoonin määrä. Ensimmäinen lääkäri heinäkuussa sanoi meille, että kun henkisesti siltä tuntuu niin uutta yritystä vaan myös sairaalalta saaduissa ohjeissa sanottiin näin. No mehän sitten yritettiin heti kun vuoto oli loppunut, siinä heinäkuun vikalla viikolla. Sitten vaan odoteltiin, että menkat alkais ja voidaan alkaa tosissaan yrittämään uutta raskautta.

Kävin verikokeessa silloin elokuun ekalla viikolla ja sen testin mukaan arvo oli melkein negatiivinen eli 10. Tällöin oli siis kulunut noin 2 viikkoa meidän "läheisistä" hetkistä. Sitten tulin pari viikkoa sitten kipeeksi ja menin normi lääkäriin ja kerroin hänelle kesällä tapahtuneesta keskenmenosta ja mahassa tuntuvista nippailuista. Pelkäsin siis että kohtuun olisi kuitenkin jäänyt jotain, joka olisi aiheuttanut tulehdusta. Tulehdusarvot olivat kuitenkin ok. Lääkäri kehotti minua tekemään raskaustestin jos menkkoja ei ala kuulumaan???? Siis mitä voisinko sittenkin olla uudestaan raskaana.

No saman tien kotiin päästyäni tein raskaustestin ja positiivistahan se näytti :) soitin neuvolaan ja sovimme että menen vielä terveyskeskukseen verikokeeseen. Sekin testi näytti positiivista, joten sain neuvolaan ajan lääkärille, jotta raskauden kesto pystyttäisiin määrittämään. Ja tämä siksi koska minulla ei ollut ehtinyt tulla men
kkoja ennen uutta raskautta.

Eilen sitten menimme jännityneinä neuvolaan ja järkytys oli suuri, kun lääkäri totesi että kohdussa ei ole mitään raskauteen viittaavaa!!!! Jaahan siis kohdun ulkoinen raskaus, niinkö? Juu sitten vaan kiireellinen lähete sairaalaan. Olo oli eilen aika pelokas ja surullinen.

Tänään aamulla sitten eka verikokeisiin ja sitten sairaalaan lääkäriin. Raskaushormoonin määrä oli yli 35 000, joka ei kuulemma täsmää kohdunulkoiseen sitten vaan jalat levälleen ja ultraamaan... - Onneksi olkoon. Sanoi lääkäri melkein heti. Täällä näkyy sikiö, ruskuaispussi ja syke!!!! Uskomatonta, voiko neuvola lääkäri / laite olla niin huono, että ei nähnyt samaa mitä nyt pääsin itse todistamaan? En olisi kyllä ikinä uskonut,
että kaikki kääntyykin vielä näin hyväksi.

Nyt vaan sitten hymyilen ja fiilistelen, taidetaan ottaa alkoholitonta kuohujuomaa tuon rakkaan ukkelin kanssa. Alla vielä kuva meidän pikku-tyypistä. Taitaa tykätä piilosilla leikistä! :)

RV 7+1

Otsikkohan jo kaiken paljastaa, eli raskaana ollaan ja tyypin syke ja pussukka näky oikein hyvin :) USKOMATONTA!!!!
Olo on ollu tänään niin epätodellinen. Voiko kaikki kääntyä näin vaan paremmaksi. USKOMATONTA! Nyt ei oikein irtoo mitään fiksua tekstiä, joten palaan asiaan tarkemman kertomuksen kanssa illalla. Kiitos vielä kovasti teille kaikille, jotka tsemppasitte :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tuntemuksia

Ja niitähän riittää! On epäuskoa, toivoa, pelkoa, jännitystä, iloa... nämä nyt ekana tulee mieleen henkisistä tuntemuksista. Toki näiden lisäksi on ihan fyysisiäkin tuntemuksia, masussa on välillä sellainen menkkamainen kipu, joka häviää yhtä nopeasti ku tuleekin, suoliston (ällöö) toiminta on vähän hitaanlaista, väsyttää, ällöttää, maha ihan turvonnu koko ajan...

Tuo ällötys on aika haastavaa, sillä oon muutenkin ollu sellanen, että välillä vaan jotku ruuat ällöttää. En pidä sitä nirsoiluna vaan oikeesti tulee paha-olo jos joudun syömään sellaista ruokaa mikä mua ällöttää. No nyt tää ällötys on vaan pahentunu, tällä hetkellä en kykene syömään mitään lihaa. Ennen kana oli mun herkku ruokaa ja nyt en pysty ees ajatteleen, et söisin kanaa. Yks päivä kävin mäkkärissä ostaan sen uuden Elmaco Pollo aterian ja kun pääsin kotiin niin otin sen kanapihvin pois sielt hampparin välistä!!!
Appelsiinimehu on mun ihan suosikkia, mun on pakko saada sitä ja jääpalat on oleellinen osa tätä herkku juomaa. Ennen siis join mielummin vaan vettä, mutta nyt aamulla ei tuu mistään mitään jos en saa mun lasia appelsiinimehua jäillä!

On muuten ihana huomata, että mulla on täällä virtuaalimaailmassa paljon tsemppareita, kiitos kaikille lukijoille kannustavista sanoista. Maanantaihin ei oo enää niin pitkä aika ku toissapäivänä oli ;) heh heh!

maanantai 23. elokuuta 2010

Maanantai

Huoh!!!! Nyt on käyty taas verikokeissa ja TAAS odotellaan. Neuvolaan soitto-aika, joka on klo 12-13 ja silloin toivottavasti kuulen, että kuinka paljon sitä raskaushormoonia mussa nyt on! vai onko sittenkään ollenkaan....Siihen on niiiiin pitkä aika. Jatkan kirjoitusta jahka kuulen tulokset. Kivaa uutta viikkoa kaikille!

No....verestä otettu raskaustesti näytti positiivista! Jee kai... tarkoitan nyt siis sitä, että edelleen tuo tulos voi olla siitä kesken menneen raskauden hormooneista ja jos siellä oikeesti joku kasvaa, niin ilmeisesti keskenmenon jälkeen kohtu on ollut koetuksella, joten tää uusi raskaus ei välttämättä kestä! Nää siis mun omia päätelmiä.

Neuvolaan soittaessani oma tätini oli varattu, joten hänen tuuraajansa kertoi minulle testin tuloksen ja hän varasi minulle lääkärin ja ultra-ajan. VASTA viikon päähän! Mä en kestä pää ehkä hajoo tästä tilanteesta!!!! Mutta siis ensi maanantaina on tarkoitus eka tavata neuvolantäti ja sitte lääkäri joka hoitaa ultrauksen. Nyt tekis niin mieli pistää satanen haiseen ja varaa aika yksityiselle varhaisultraan. Mutta jotenki en uskalla varata ku viimeksi tuli niin huonoja uutisia, joten nyt vaan pitää kärvistellä. Huoh viikko on ÄLYTTÖMÄN pitkä aika!!!!

perjantai 20. elokuuta 2010

Hämmentävää!

Nyt oon kyll niin pihalla. Mulla on ollu parin viikon ajan mahassa outoja tuntemuksia. Oletin niiden liittyvän kohta alkaviin menkkoihin...eilen kävin lekurilla ku oon ollu flunssanen koko viikon, pientä lämpöö ja kurkku kipee ja muita flunssan oireita. No samalla sanoin lääkärille mun vatsa tuntemuksista ja hän ehdotti, että teen raskaustestin ensi viikolla jos menkkoja ei ala kuulumaan.

No mähän toki tein sen jo eilen illalla ja positiivistahan se näytti!!!! Mitä ihmettä? Onko siitä keskenmenosta vieläkin raskaushormooneja mun elimistössä vai onnistuttiinko tuleen raskaaksi heti!!! Tänään sitte soitin neuvolaan ja pyysin sieltä apua. Neuvolantäti oli oikein mukava ja sovittiin, että meen maanantaina verikokeeseen ja katsotaan mitkä arvot sieltä tulee.

Mä oon nyt ihan sekasin. Jos oon raskaana niin hedelmöittyminen on tapahtunut joskus 23-26.7 eli noin 4 viikkoa sitten. Mullehan tehtiin se verikoe 4.8 jossa tarkistettiin raskaushormoonin määrä keskenmenon jälkeen ja sehän näytti melkein nollaa. Eli mitä tää nyt on!!!! Taas ei auta muu ku odotella maanantaita, jollon selviää toivottavasti jotain.

Neuvolantäti sanoi, että jos verikokeesta käy ilmi että oon raskaana, niin sitte meen lääkärille ultraan, jotta voidaan määrittää raskauden kesto tarkasti. Arvatkaa vaan miten rauhallinen olo mulla nyt on! Tästä tulee pisin viikonloppu ikinä!!!

keskiviikko 18. elokuuta 2010

100 asiaa minusta

1. olen vauvakuumeen kourissa
2. rakastan Pollyjä (suklaakarkkeja)
3. hermostun nopeasti
4. mutta lepyn ehkä vielä nopeammin
5. minulla on kova ääni
6. en kestä jos minua hyssytellään
7. haluaisin oppia ruotsia
8. olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni inhonnut ruotsia
9. en ole hyvä matikassa
10. rakastan liikkumista
11. ilmottauduin Avoimeen Yliopistoon tänään
12. haluaisin valkoisen iphonen
13. haluaisin omakotitalon
14. rakastan miestäni enemmän kun mitään muuta
15. minulla on vakituinen työpaikka
16. haluaisin tehdä työkseni jotain muuta
17. haaveilen oman kahvilan perustamisesta
18. pidän ruuan laittamisesta
19. ja leipomisesta
20. tykkään laulamisesta
21. en ole siinä kauhean hyvä
22. lempi kukkani on pioni
23. lempi värini ovat valkoinen ja vaaleanpunainen
24. mielestäni ihmiset ovat kauniimpia ruskettuneina
25. rakastan kesää
26. inhoan myöhästeleviä junia
27. haluaisin valkoisen 1-sarjan BMWn
28. rakastan merta
29. käyn kampaajalla tasan 2 kuukauden välein
30. täytän tätä listaa työajalla
31. pidän kaikista eläimistä
32. itken helposti
33. itken erityisen helposti eläinten puolesta
34. olen kissa- ja koira-ihminen
35. ehkä kuitenkin enemmän kissa-ihminen
36. inhoan iilimatoja
37. en ole koskaan nähnyt iilimatoa
38. pelkään hammaslääkäriä
39. pidän thaimaalaisesta ruuasta
40. ja intialaisesta
41. olen henkisesti allrginen sellerille
42. haluaisin osata ommella
43. kohellan aika paljon
44. haluaisin työskennellä muodin parissa
45. haluaisn oppia surffaamaan
46. reagoin stressiin vatsallani
47. en ymmärrä vahinko raskauksia
48. kutian helposti
49. haluaisin ripsien tuuhennukset / pidennykset
50. innostun helposti uusista asioista
51. mutta moni asia jää lähes yhtä helposti kesken
52. rakastan Gilmooren tytöt sarjaa
53. koukutun helposti uusiin TV sarjoihin
54. inhoan "hauskoja" kotivideoita, joissa eläimille käy köpelösti
55. pidän tanssimisesta
56. olen koukussa Zumbaan
57. haluaisin kolme lasta
58. tai kunhan edes tulisi se yksi
59. inhoan välinpitämättömyyttä
60. olen välillä tyytymätön elämääni
61. näytän tunteeni liian helposti naamallani
62. rakastan valokuvaamista
63. en kyllä ole siinäkään kauhean hyvä
64. haluaisin aina 3 kuukauden kesäloman
65. masennun hieman syksystä
66. enemmän masennun keväällä
67. silloin tuntuu, että aika pysähtyy ja kesä ei tule ikinä
68. minulla on lukihäiriö
69. inhoan juoruilua
70. pidän joulusta
71. haluaisin viettää joulua rauhallisemmin
72. puhelinlaskuni ei ole koskaan ollut yli 50 euroa
73. se on yleensä noin 20 euroa
74. minulla on paljon kavereita
75. mutta vain muutama tosi ystävä
76. mieheni on minun paras ystävä
77. olen kova höpettelemään
78. tulen helposti toimeen uusien ihmisten kanssa
79. yritän muuttaa tulevaisuuttani
80. opiskelemalla lisää
81. en ole hyvä lukemaan oppikirjoja
82. pidän hömppä kirjallisuudesta
83. pidän romanttisista komedioista
84. ja seikkailu elokuvista
85. haluaisin asua meren rannalla
86. näen paljon unia
87. inhoan saamattomuutta
88. olen joskus saamaton
89. inhoan silittämistä
90. joulun aikaan pitäisi kaikilla olla vähintään 2 viikon loma
91. olen luovuttanut verta 11 kertaa
92. lähden kohta kotiin
93. haluaisin ensi kesänä lähteä etelä-ruotsiin
94. haluaisin roadtripille jenkkeihin
95. jos saan joskus lapsia haluan olla heidän kanssa mahdollisimman paljon kotona
96. olen hyvä kirjottamaan "hömppä" tekstiä
97. haluaisin kirjoittaa lastenkirjan
98. tykkään myös piirretyistä elokuvista
99. olen ollut mieheni kanssa yhdessä 4 vuotta
100. olen allerginen penisiliinille

Syksy tulee


Juu-u kyllähän se syksy sieltä tulla lompsottaa. Tämä on oikeastaan hassua vuoden aikaa. Oikeastaan inhoan syksyä, koska se tarkoittaa kesän loppumista. Mutta toisaalta, syksy (alkusyksy) tuoksuu hyvälle, ihana päästä käyttämään kauan kaapissa olleita syystakkeja ja kenkiä, illat pimenee voi taas sytytellä kynttilöitä ja joulu on taas askeleen lähempänä.

Syksy tarkoittaa myös rännän ja lumen tulemista, mikä tarkoittaa taas junien myöhästelyä, mikä tarkoittaa työmatkan pidentymistä! Toisaalta olen huomannut, että ihan täydellisenäkin kesä päivänä junat on myöhässä. Vielä ei onneksi tarvitse rapsia auton ikkunoita aamulla, mutta siihen ei kyllä varmaan montaa viikkoa mene, että sitäkin ihanuutta pääsee taas harrastamaan.

Ihanan kirpakkaa päivää kaikille!


maanantai 16. elokuuta 2010

Millon?

En kyllä muista milloin olisin odottanut menkkojen alkamista näin malttamattomasti! Ei merkkiäkään. Tässähän alkaa jo huolestua, että onko oma kroppa nyt ihan vallan menny rikki vai mikä tässä nyt maksaa. Toivottavasti tällä viikolla alkais jo jotain tapahtua!

Viikonloppuna oltiin yksissä juhlissa, jossa oli monia lapsi-perheitä ja oli kyllä ihanaa seurata pikkusten taaperoiden menoa ja meininkiä. Vähän meinas suru iskeä, mutta enimmäkseen hymyilytti. Onneksi kukaan ei alkanu kyseleen, että millos me meinataan lapsia hankkia. Ihanku muut olis vaistonnu jotain, ku yleensä aina joku kysyy jotain. Ihan kiva että tinkaamiset jäi väliin tällä ertaa, sillä olisin voinu alkaa vahingossa avautumaan ja itkuhan siitä olis tullu.

Nyt siis edessä työn täyteinen viikko ja keskiviikkona taidan ilmottautua avoimeen yliopistoon vähän täydentämään opintoja :)

Aurinkoista viikkoa kaikille teille!

maanantai 9. elokuuta 2010

Aloitetaan alusta.

Ajattelin kokeilla, joskos auttaisi, että aloitan koko vauvakuumeilun alusta. Juu saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta silti ajattelin näin tehdä. Eli oon alkanu taas bongaileen vauva / raskaus aiheisia blogeja, katteleen ihania äippävaatteita, laskeskeleen ovulaatio ajankohtaa yms. Tässä on kyllä pieni ongelma... mun menkat ei oo vieläkään alkanu! Tällä viikolla keskenmenosta on kulunut jo 4 viikkoa. Nyt siis vaan toivon, että ne menkat alkais ja saatais taas koko homma rullaamaan. Nyt on vähän tyhmä olo ku ei voi mitään tehdä.
Mutta siis tänään ja oikeastaan jo viikonloppuna olo alko tuntuun jo aika hyvälle. Tai siis eihän mulla missään vaiheessa oo ollu sellasta koko päivän kestävää surkeutta, vaan ne on ollu sellaisia hetkellisiä itkuja ja mökötyksiä. Huomasin, että autto ku luki netistä muiden kohtalotovereiden fiiliksiä ja tottahan se on että ei auta muu ku leuka pystyyn ja kohti uutta yritystä (kunhan ne pirun menkat nyt vaan tulis!!!!)
Aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille!
:)

torstai 5. elokuuta 2010

Ristiriitaisia ohjeita!!!!

Nyt on sitte verikokeen tulokset kuultu ja raskaushormooni oli melkeimpä poistunut kokonaan ja kun vuotokin on jo lakannut niin kaiken pitäisi noin fyysisesti olla kunnossa.
Kummastuttaa kovasti, kun se lääkäri joka heinäkuussa ultrasi keskenmenon antoi ohjeeksi, että uutta vauvaa saa ryhtyä yrittämään heti kun siltä tuntuu ja tämän päiväinen lääkäri neuvoi käyttämään kondoomia, kunnes yhdet kuukautiset ovat tulleet!?!? Uutta raskautta ei suositella vielä, sillä kohdunseinämä ei välttämättä vielä jaksa uutta alkiota! No tää olis ollu musta aika tärkee tieto kertoa meille silloin heinäkuussa, sillä mehän ollaan jo yrityksiä laitettu meneen! Eihän siinä muuten mitään, mutta jos olisin tullu raskaaksi ja keskenmenon rasittama kohtu ei olisi jaksanut, niin siinähän olisi tullut taas keskenmeno!!!! :(
No nyt vaan sitten odotellaan niitä kuukautisia alkavaksi. Voikun alkaisivat vaikka heti!!!!! Tää on kyllä yhtä odottamista koko homma.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Voi suru!

Ehdin jo kuvitella, että suru alkaisi jo helpottaa, mutta ei! Nyt kun ollaan palattu normi arkeen ja lomat on takana, niin itkettää vielä enemmän. Töissä tulee välillä muistoja keväästä, siitä ajasta kun mietin, että syksyllä on jo sellainen pieni vatsakumpu, miten sitä pystyy peittelemään, mitä vaatteita joudun ostamaan, kuinka kerron töissä porukoille...taas itkettää.
Milloin tää olo helpottaa? Mietin jo että pitäisi käydä juttelemassa jollekkin alanihmiselle, mutta mitä se hyödyttää. Siellä sanotaan kuitenkin, että onneksi ootte niin nuoria...joo oon tuon "lohdutuksen" kuullu muutaman kerran!!!
Tästä tuli nyt tällainen valitus kirjoitus, mutta pakko oli päästä ees vähän purkautumaan.

maanantai 2. elokuuta 2010

Ihana kamala kesä!

Täydellisen pitkä loma, täydelliset kelit, täydellisiä paikkoja..., mutta kamalin loma ikinä! Nyt voi jo ilman itkua muistella kesäkuuta, kuinka ajattelin, että tästä tulee paras kesä ikinä. Pitkä loma yhdessä rakkaan ukkelin kanssa ja pieni vauva kasvaa mahassa. No jollain oli muita suunnitelmia meidän elämän kululle ja raskaus meni kesken. Kovasti asiaa itkettiin ja sitten siihen lisäksi veren vuoto ja 30 asteen helle, ei muuten ole mikään mieltä ylentävä yhdistelmä! Onneksi vuoto kesti vain noin 2 viikkoa ja nyt on jo olo suht normaali. Nyt vaan odotellaan ensimmäisiä kuukautisia, jotta tietäisi että kroppa on palautunut kunnolla.

Ylihuomenna meen vielä labraan, jossa tarkistetaan että raskaushormooni on kokonaan hävinnyt. Tietty mietin, että mitä jos oonkin uudestaan raskaana ja hormoonitaso onkin kohollaan...juu kyllä sitä kummasti alkaa elätteleen toiveita heti kun tuosta pahimmasta pettymyksestä ja surusta pääsi yli :) mitenhän tässä tilanteessa nuo ovulaatiotestit toimii? Mitä hormoonia se testi mittaa, jos elimistössä on raskaushormoonia niin reagoiko ovistesti siihen jotenkin? Tein nimittäin ovulaatiotestin noin 2 viikkoa keskenmenon jälkeen ja testin tulos oli positiivinen???? Meniköhän se testi vaan sekasin raskaushormooneista vai voiko noin nopeesti keskenmenon jälkeen olla ovulaatio? No eipä taas auta muu kun odottaa!!! Mä oon siinä niin hyvä....

Ihanaa päivää kaikille ja ihanaa lomaa kaikille niille onnellisille joilla se vielä jatkuu tai on jopa kokonaan edessä!!!! =)

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kuulumisia

Meille siis ei tulekkaan vauvaa, ainakaan vielä. Muutaman päivän on tullut sellaista kuukautisvuodon tapaista ja vatsaan ja selkään on kovasti sattunut. Tänään meillä oli sairaalaan varattu ultra, jossa oli tarkoitus varmistaa, että kasvaako siellä masussa joku vai eikö. No olinkin jo tästä vuodosta päätellyt, että luonto hoiti hommansa ja poisti kohdusta sinne pysähtyneen raskauden. Lääkäri totesi, että ei näy mitään mikä viittaisi raskauteen. Tämä on mielestäni hyvä juttu sillä nyt voimme aloittaa uuden vauvan tehtailun heti. Tässä vajaassa kahdessa viikossa olemme mieheni kanssa "prosessoinut" keskenmenon ja tämän päiväinen lääkärin käynti oli oikeastaan vaan vahvistus omille tuntemuksille. Väsymys ja rintojen kipuilukin oli jo loppunut muutama viikko sitten ja muutenkin olo oli taas melko normaali. Toki siellä sairaalassa tuli pienet itkutkin itkettyä, mutta olin valtavan helpottunut että kaavintaa tai muuta lääketieteellistä apua ei enää tarvittu. Joudun menemään vielä labra kokeisiin elokuun alussa, jotta varmistetaan, että raskaushormoonia ei enää ole minussa.

Nyt sitten yritämme tuon ukkelini kanssa nauttia lopusta lomasta ja kerätä voimia syksyä varten. Luulen, että meillä on aika rankka syksy tiedossa, varsinkin jos uutta raskautta ei kuulukkaan heti.


perjantai 2. heinäkuuta 2010

Synkkää

Nyt on sitte siellä varhaisultrassa käyty ja ei hyvältä näytä. Kohdussa näkyi hyvässä paikassa sikiöpussi, mutta ei merkkiäkään sikiöstä tai mistään muustakaan! Joko siis kehitys on pysähtynyt tai sitten hedelmöittyminen on tapahtunut melkein 2 viikkoa myöhemmin. Tuo eri ajankohta on melko epätodennäköistä, joten näyttää siltä, että meillä on mennyt raskaus kesken! Tuntuu niin pahalta, oon nyt itkeny siitä asti kun lääkäri kertoi tämän uutisen meille. Saatiin lähete vielä meidän oman sairaalaan, jonne pitää mennä käymään noin viikon kuluttua jolloin varmistuu, että missä mennään. Nyt on mahtavaa viettää lomaa tälläisessä epätietoisuudessa. jos siellä seuraavassa ultrassa ei näy kehitystä niin sitte vissiin jotain nappeja naamaan, jotta saadaan keskeytyny mollukka ulos.

Se joka suunnitteli raskauden on kyll niin idiootti!!!! Koko ajan pitää elää hirveessä epätietoisuudessa. Välillä saa hyviä uutisia, joista tule valtavan onnelliseksi ja sitten tulee hirveitä uutisia ja sieltä valtavan onnelisesta olotilasta on iso pudotus sinne surullisuuteen.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Lomalla

Kohta kaksi päivää lomaa takana. Vielä en oo mitään kummempia touhuillu, hiukan pääsin tänään shoppailun makuun ja sitten oon tietty nukkun parin tunnin päikkärit. Kävin kiertelemässä Jumbossa ja sieltä olis tietty löytyny alesta sekä ihania äitiysvaatteita että vauvanvaatteita, mutta sain itseni hillittyä enkä ostanu mitään! se vaati kyllä valtavaa itsehillintää!!!

Vieläkään ei oo mitään kummempia oireita, rinnat on käsittämättömän kipeet ja väsymys alkaa oleen sellainen pysyvä ootila! Juhannuksena kerrottiin vauva-uutinen muutamalle kaverille ja se tuntu todella oudolta. Ihan ku olis keksiny koko jutun omastapäästä. Onneksi on se varhaisultra kohta, sillä tää koko vauva juttu tuntuu ihan unelta ja kohta herään ja huomaan, että en olekkaan raskaana.

Yritän perjantaina päivittää kuulumiset masusta, jos sieltä jotain kuuluu, mutta muuten meidän loma menee sivistyksen ulkopuolella, jossa ei nettiyhteyttä ole, joten bolgia päivittelen aktiivisemmin sitten taas elokuussa.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Oireita?


Mulla siis ei vieläkään ole juuri minkäänlaisia raskausoireita. Ei oo kuvotusta, pahaa oloa eikä muutakaan kummallisuutta, paitsi, että mua väsyttää ihan valtavasti koko ajan!!!! (haukottelee)
Yleensä nukahdan kyllä ihan hyvin, mutta herään kyllä jos tuo rakas ukkelini kömpii sänkyyn minun jälkeen tai jos hänen kello soi aikaisemmin kun minun, mutta nyt en sitten herää mihinkään. Hyvä jos omaan kellon soittoon herään! Tähän kun heittäisi vielä jonku pahoinvoinnin päälle niin kyllähän olisi hehkeä olo. :)

Tänä viikonloppuna ei onneksi ole mitää juhlia missä pitäisi taas keksiä tekosyitä, että miksi ei juo. Mutta urheilua kyllä senkin edestä! Saa nähdä miten jaksan, varmaan nukahdan kesken suorituksen... (haukottelee taas).

Laitoin eilen tuon kävijälaskurin ja ihan huippua nut ainakin noin 70 tyyppiä tietää, että me odotetaan pikku perheenlisää =) Mä niin haluisin kertoo ees äidille. Yleensä jos mulle jotain tapahtuu hyvää tai pahaa niin soitan aina eka miehelleni ja äidille :) Nyt jos äiti soittelee, niin joudun hokemaan itselleni ennen ku vastaan, että älä kerro vielä, kun voi tulla äidille iso pettymys, jos jotain ikävää käykin, kun näin raskauden alussa vielä mennään. Varmaan sitten sen varhaisultran jälkeen kerrotaan äiskälle ja iskälle.
Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

RV 4+3


No niin nyt on sitten eka neuvola varattu. Ja varhaisultra yksityiselle. Molempiin on huuuurjan pitkä aika! Tuo ultra on RV 6+5 ja eka neuvola RV 8+2. Ihan hirmu pitkä aika pitää odottaa ja jännitää, että onko siellä masussa joku ja onko sillä jollakin kaikki hyvin ja onko se joku ihan oikeessa paikassa!!!

Neuvolan täti vaikutti oikein mukavalta ja ystävälliseltä. Tosin ensimmäinen käyntini ei ole hänellä, sillä silloin on ylläri ylläri hänen kesäloma. Mutta sitten toka neuvola (jos sinne asti päästään) niin on tällä mun omalla tädillä :)

Mä muistan ku kummastein lukiessani muiden blogeja sitä kun alkuraskaudesta naiset valitti, että kun pelottaa, että kaikki ei oo kohdallaan ku ei oo mitään raskausoireita. (Kuka hullu toivoo pahoinvointia ja kipeitä rintoja?!?) Niin no nyt ymmärrän ihan täysin! Jotku oireethan olis ihan kiva! Joo kyllähän se raskaustestin raskaan teksti oli ihana, mutta nyt kun sekin on menny pois näytöstä niin eihän tää raskaus tunnu missään. Siis oonkohan mä ees raskaana??? Taisin kuvitella koko jutun, tai taisin toivoa sitä niin kovin, että sain hormoonitkin ihan sekaisin...;) Vielä siis kaksi ja puoli viikkoa voin kehitellä näitä hullunkurisia ajatuksia ja sitten toivottavasti kuulemme ihanan pienen täydellisen sydämen sykkeen!
No sitä ja lomaa odotellessa!

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Vissiin edelleen raskaan?

Edelleen tunnelmat on kummalliset ja epäuskoiset. Huomasin eilen että on vaikeaa saada rauhallinen hetki soittaa neuvolaan ja varata ensimmäistä aikaa, sillä meidän työpaikalla on avokonttori, jossa ei todellakaan ole paikkaa missä puhelinkeskustelua joku ei kuulisi. Pitää varmaan lähtee käymään jonku tekosyyn varjolla ulkona tänään. Hankalaan soitosta tekee myös sen, että soittoaika on klo:12-13 ja minulla on melkein poikkeuksetta tuolloin palaveri tai lounastapaaminen! Todella typerä aika tuo soittoaika. Olispa se aamulla niin voisin sitten rauhassa kotoa soittaa!

Sitä ensi viikon tapahtumaa pähkin edelleen... jostain olen lukenut, että lasillinen punaviiniä silloin tällöin raskauden aikana on ihan ok??? Onko kellään tästä mitään tietoa? Jos vaan otan yhden lasin viiniä ja lipittelen sitä sitten koko illan...Ihan kauheeta, että muut kyttää toisten juomista silleen että mun tarvii nyt pähkiä tämmösiä ihan tyhmiä juttuja! Ei edes tee mieli juoda, todellakaan!

Mutta muuten olo on mainio, vähän masussa on sellainen outo olo koko ajan ja tietty väsyttää. Ajattelin Mintun vinkistä ottaa vaariin ja varata varhaisultran yksityiseltä, jotta ei tarvi sitte lomalla ressata, että onko se tyyppi ees siellä masussa tai ees oikeassa paikassa! Ennen lomaa tulis just täyteen RV 7. Onkohan silloin vielä ihan turha mennä ultraan vai kuuluisko sieltä silloin jo jotain?
Ihanaa päivää kaikille sateesta huolimatta!!!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

RV 4+0


Kyllä! Meille on ilmestynyt raskaustestiin plussa!!!! Tehtiin testi eilen aamulla ja tuntui ja tuntuu edelleen tosi uskomattomalta ja epätodelliselta. Kaikkialla toitotetaan, että jos testi näyttää plussaa niin sitten on varmasti raskaana... taidetaan silti tehdä uusi testi kohta.
Mua on kyll väsyttänyt ihan valtavasti viimeisten parin viikon aikana ja mahassa on hassu tunne.

Eilen kaikki tuntu jotenki niin ihanalta ja kävin tuijottelemassa testin tulosta pitkin pävää. Tänään on jo sellainen olo, että kuvittelinko koko jutun! Täytyy ehkä lähtee apteekkiin käymään.

Kohta onneksi alkaa loma, mutta ennen lomaa olisi yksi työjuttu jossa pitäisi edstaa firmaa pirteänä ja mahdollisesti nautiskella muutama lasi viiniä. Mites mä siitä selviän, ku tuntuu että kaikki arvaa jos vaan sanon, että en haluu juoda. Enkä tosiaankaan halua töissä kertoo ku kaikki on niin alussa vielä. Onko kellään vinkkiä, että mitä keksisin tekosyyksi?
Ihanaa sunnuntaita kaikille, me lähdetään apteekkiin nyt :)