Kaikea on tapahtunut...

No siitähän onkin jo tovi kun viimeksi täällä kävin! Ja paljon onkin sillä välin tapahtunut. Päällimmäisenä mielessä on ISO suru, jonka meidän perhe tammikuussa kohtasi, me menetimme oman äitimme, joka päivä tulee itku ja ikävä on sanoin kuvaamaton! Olimme äitini kanssa hyvin läheisiä ja soittelimme melkeinpä päivittäin.

Toisena isona juttuna mainittakoon muutto omakotitaloon! Huh huh, kuinka rankkaa on yhdistää iso suru, muutto ja pienen pojan kaitseminen! Vielä pari viikkoa sitten olin NIIN väsynyt, että en varmaan ikinä ole kokenut sellaista väsymystä. Onneksi ukkelilla oli kolme viikkoa isyyslomaa ja ollaankin saatu paikat hyvälle mallille ja minä olen saanut levättyä. Nyt ukkeli meni takaisin töihin ja meillä pojun kanssa alkaa taas arki, onneksi on noin kaunis ilma.

Katsellaan josko väsymys pysyisi nyt loitolla ja saisin taas kunnolla energiaa ja jaksaisin täälläkin käydä kuulumisia kirjoittamassa.

Pojusta vielä, hän on jo iso poika, pituutta löytyy melkein 80 cm ja painoa 10 kiloa. Hampaita on suuhun ilmestynyt jo kahdeksan kappaletta ja kovasti jäpikkä liikkuu tuettuna. Muutaman askeleeen otti jo ilman tukea, mutta kovin oli vielä horjuvia askeleita.

Loppuun vielä pieni runo äidille (joka toivottavasti tuolta pilven reunalta meitä seuraa)

Sinisiipi lentää keväisessä illasssa,

Tunnen jotain tuttua siinä,

Tunnen kuinka sen kauniit siivet hipaisevat poskeani,

Tiedän, että olet siinä.