keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kuulumisia

Meille siis ei tulekkaan vauvaa, ainakaan vielä. Muutaman päivän on tullut sellaista kuukautisvuodon tapaista ja vatsaan ja selkään on kovasti sattunut. Tänään meillä oli sairaalaan varattu ultra, jossa oli tarkoitus varmistaa, että kasvaako siellä masussa joku vai eikö. No olinkin jo tästä vuodosta päätellyt, että luonto hoiti hommansa ja poisti kohdusta sinne pysähtyneen raskauden. Lääkäri totesi, että ei näy mitään mikä viittaisi raskauteen. Tämä on mielestäni hyvä juttu sillä nyt voimme aloittaa uuden vauvan tehtailun heti. Tässä vajaassa kahdessa viikossa olemme mieheni kanssa "prosessoinut" keskenmenon ja tämän päiväinen lääkärin käynti oli oikeastaan vaan vahvistus omille tuntemuksille. Väsymys ja rintojen kipuilukin oli jo loppunut muutama viikko sitten ja muutenkin olo oli taas melko normaali. Toki siellä sairaalassa tuli pienet itkutkin itkettyä, mutta olin valtavan helpottunut että kaavintaa tai muuta lääketieteellistä apua ei enää tarvittu. Joudun menemään vielä labra kokeisiin elokuun alussa, jotta varmistetaan, että raskaushormoonia ei enää ole minussa.

Nyt sitten yritämme tuon ukkelini kanssa nauttia lopusta lomasta ja kerätä voimia syksyä varten. Luulen, että meillä on aika rankka syksy tiedossa, varsinkin jos uutta raskautta ei kuulukkaan heti.


2 kommenttia:

  1. Todella ikävä uutinen. =( Otan osaa. Toivottavasti haikara vierailisi pikapuoliin uudestaan.

    VastaaPoista