maanantai 28. helmikuuta 2011

Ajatuksia

Täällä sitä "sairastetaan" koton edelleen! Niin siis sairaaksi itseäni en tunne, mutta sairauslomalla olen. Väsymys ja uupumus eivät ole oikeastaan juurikaan vähentyneet ja outoja kipujakin on alkanut ilmaantua. Tuntuu, että masukki hengailee kovin alhaalla tällä hetkellä kun alavatsassa on aikamoinen paineen tunne. Lisäksi närästystä on alkanut esiintymään useammin ja viiltäviä kipuja kyljissä, kun vaihdan asentoa sängyssä. Tyynyjen määrä ympärilläni vaan kasvaa ja nyt on jalkojen välissä olevan ja hali tyynyn lisäksi tullut kolmaskin "tutki tyyny" jonka yritän hivuttaa masun alle. Niin ja toki yksi tyyny löyty sieltä mistä pitääkin, eli pään alta =) Luin yhdestä raskausajan kirjasta, että vasemmalla kyljellä makaaminen olisi paras asento, munuaisten ja virtsarakon kannalta. Olen nyt yrittänyt maata mahdollisimman paljon vasemmalla kyljellä ja voi pojat kun se alkaa puuduttaan!!!! Olis kyllä niin ihanaa maata selällään tai parasta olis maata silleen melkein mahallaan! No ehkä kohta jo...

Tämä kotona oleminen ei tosiaan ole mitään ihan leppoista puuhaa kun minulla on vielä muutama kurssi siellä avoimessayliopistossa ja tenttejä pukkaa, joten niihin on luettava. Lukemisen taso on kyllä todella ala-arvoista, sillä minun ajatukset karkaa koko ajan raskauteen, vauvaan ja tulevaan kevääseen ja kesään :)

Huomenna olis taas neuvolalääkäri. Saas nähdä mitkä on tilanne sen perätilan kanssa, jänskättää. En ole tuntenut, että Hemmo olis kääntyny pää alaspäin, mutta toisaalta ei sitä vissiin aina tunnekkaan? No kuitenkin viikoilla 34-36 viimeistään masukin pitäisi olla kääntynyt pää alaspäin ja jos näin ei ole tapahtunut niin sitten mahdollisesti yritetään kääntöä vatsan päältä. No tämä varmaankin selviää huomenna, joten nyt yritän keskittyä taas hetken lukemiseen...;)

2 kommenttia:

  1. Hei! Tällä on yksi kanssa joka harrastaa noita tyynyjä joka paikassa, vaikka meillä ne ei ole kaikki tyynyjä. Jalkojen väliin tulee rytättyä peitto ja hali/tissituki tyyny tai pehmolelu (mä en öisin tykkää pitää liivejä ja kyljellä nukkuessa ne on pakko tukea :D) ja joskus, erityisesti aamuisin tulee varastettua mieheltä vielä yksi muuten vaan tyyny.

    :D. Olisi ehkä voinut fiksummankin kommentin jättää mutta, ehkä tämän kerran.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kommentti!!!! Tiedänpähän nyt etten ole yksin tyynyjenhaalimisongelmani kanssa :)
    Juu useasti mulla myös peitto jalkojen välissä, parasta on kun ukkeli lähtee töihin niin saan oman untuvapeiton jalkojen väliin ja ukkelin peitto toimii vaan ihan normi peittona ;)

    VastaaPoista