Pohdin olen siis olemassa

Aika sumussa on nämä kaksi viimeistä vuotta menty. En tosin tiedä olenko vieläkin siinä sumussa, mutta kovasti kirkkaammalta maailma nyt näyttää. Äitini kuolemasta on nyt kulunut vähän reilu vuosi ja pikkuinen Hempulakin on jo iso poika.

Töihin olen palannut tammikuussa, eli poju oli silloin vuosi ja yhdeksän kuukautta. hoitoon hän meni perhepäivähoitajalle, ja kaikki on mennyt aivan loistavasti. Ainakin hoidossa.... kotona sitten vähän kiukutaan ja kikkaillaan, mutta ei mitenkään pahasti. Eli siis voin sanoa rehellisesti, että hoidon aloittaminen meni täydellisen hyvin.

Tosiaan toista lasta meillä ei ole edes yritetty, kun tuntui, että meidän molempien voimat olivat menneet ja toisen lapsen tuleminen tuntui mahdottomalta ajatukselta, kunnes... Jostain niitä ajatuksia vaan putkahtaa ja nyt ollaan ukkelin kanssa alettu keskustelemaan mahdollisesta yrittämisen aloittamisesta. On se hassua, kun saa asiat järjestykseen, unirytmin kohdilleen ja parisuhteen voimaan hyvin, niin pitää sitten heti alkaa hankkimaan uusia haasteita!

No katsotaan miten asiat lähtee rullaamaan.

Pojusta vielä piti sanomani, että unet maistuu nykyään läpi yön, kaikki ruoka kelpaa mainiosti, eikä vierastusta ole näkynyt. Vielä muutama kuukausi sitten, vältettiin vielä viljoja ja nukuttiin milloin missäkin ja kukuttiin öisin tuntikaupalla. Nyt on rauha maassa, ainakin vähän aikaa ;)