tiistai 15. kesäkuuta 2010

Vissiin edelleen raskaan?

Edelleen tunnelmat on kummalliset ja epäuskoiset. Huomasin eilen että on vaikeaa saada rauhallinen hetki soittaa neuvolaan ja varata ensimmäistä aikaa, sillä meidän työpaikalla on avokonttori, jossa ei todellakaan ole paikkaa missä puhelinkeskustelua joku ei kuulisi. Pitää varmaan lähtee käymään jonku tekosyyn varjolla ulkona tänään. Hankalaan soitosta tekee myös sen, että soittoaika on klo:12-13 ja minulla on melkein poikkeuksetta tuolloin palaveri tai lounastapaaminen! Todella typerä aika tuo soittoaika. Olispa se aamulla niin voisin sitten rauhassa kotoa soittaa!

Sitä ensi viikon tapahtumaa pähkin edelleen... jostain olen lukenut, että lasillinen punaviiniä silloin tällöin raskauden aikana on ihan ok??? Onko kellään tästä mitään tietoa? Jos vaan otan yhden lasin viiniä ja lipittelen sitä sitten koko illan...Ihan kauheeta, että muut kyttää toisten juomista silleen että mun tarvii nyt pähkiä tämmösiä ihan tyhmiä juttuja! Ei edes tee mieli juoda, todellakaan!

Mutta muuten olo on mainio, vähän masussa on sellainen outo olo koko ajan ja tietty väsyttää. Ajattelin Mintun vinkistä ottaa vaariin ja varata varhaisultran yksityiseltä, jotta ei tarvi sitte lomalla ressata, että onko se tyyppi ees siellä masussa tai ees oikeassa paikassa! Ennen lomaa tulis just täyteen RV 7. Onkohan silloin vielä ihan turha mennä ultraan vai kuuluisko sieltä silloin jo jotain?
Ihanaa päivää kaikille sateesta huolimatta!!!

2 kommenttia:

  1. Varaa vaan se aika. Eka raskauden aikana kävin ultrassa rv 7 ja hienosti siellä pieni sydän sykki =)

    Vinkkinä siihen viininjuontiin. Kipase välillä vessassa ja lantraa se sun punkkus puoliks veellä. Joo maistuu varmaan karmeelle, mut voitpahan juoda vaikka pari lasillista, ku pistät puolet vettä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas neuvoista! Varasin ajan varhaisultraan ja tuo punaviini lantraus oli huippu vinkki! =)

    VastaaPoista