torstai 17. maaliskuuta 2011

Taudissa

Huah!!!! Kamalaakin kamalampi oksennustauti on nyt toivottavasti selätetty! Tiistaina aamupäivästä aloin oksentamaan ja sitä jatkuikin sitten melkeinpä taukoamatta aina iltan asti. Oli oikeesti kamalin tauti ikinä, supistukset tuntu aika kivuliailta, kun niitä tietty tuli siinä samalla kun oksensin, YÖK!!! Mikään ei pysyny sisällä, ei edes vesi. Sairaalaankin soitettiin varuiksi, kun supistuksia tuli aika paljon, mutta kehottivat jäämään kotiin ja oikeasshan he olivat, vaikka sillä hetkellä tuntui, että vähintäänkin kuolen. Onneksi ukkeli piti minusta TODELLA hyvää huolta :)

Nyt siis olo jo parempi. Tänään kävin neuvolassa ja ylläri painoa ei ollu juurikaan tullut, pissasta näki, että kärsin kovasta nestehukasta, tämäkään ei yllättänyt, mutta sieltä löyty myös proteiineja, joka on yksi raskausmyrkytyksen oireista. Vielä ei todellakaan kannata huolestua, sillä tähänkin saattaa löytyä syy podetusta taudista, kun verenpaineet kuitenkin olivat hyvät. Ensi viikolla käyn labrassa varuiksi antamassa kontrolli näytteen ja lisäksi tiistaina on lääkäri.

Pitkien tunnustelujen jälkeen terkkari tuli siihen tulokseen, että Hemmo olisi kääntynyt pää alaspäin!!!! Kiva, jos näin on mutta kovin epävarmalta terkkari kyllä vaikutti. No ensi viikolla kun on lääkäri, niin ultraamallahan sen taas näkee varmimmin. Kohdunpohjankorkeus oli sentin pienempi kuin viimeksi??? Tähänkin voi olla syynä eri mittaaja (viimeksi tämän mittasi lääkäri), tai se jos Hemmo on tosiaan vaihtanut asentoa? Tämäkin siis selviää ensi viikolla.

Nyt taidan taas hörpätä ah niin ihanan nestetasapainonsäätelijäjuoman. Jos vaikka pääsis tästä nestehukasta eroon.

1 kommentti:

  1. No huih! =/

    Onneksi olet jo paranemaan päin, hienoa jos Hemmo on alkanut löytää "suunnan" piakkoin alkavalle "live-elämälleen".

    Toivotaan ettei kyse olisi raskausmyrkytyksestä, ne voivat ilmeisesti olla todella rankkojakin koettavia niin äidille kuin vauvallekin. *pidän peukkuja!*

    VastaaPoista