keskiviikko 17. elokuuta 2011

Pitkästäaikaa

Tervehdys pitkästäaikaa! Kesä on hurahtanut hurjaa vauhtia, onneksi sitä on vielä vähän jäljellä! Ollaan oltu mökkeilemässä melkein koko kesä, välillä käyty pyörähtämässä kotona. On ollut ihanaa kun ollaan oltu koko perhe yhdessä. Ukkelikin oli ruhtinaallisella kuuden viikon kesälomalla.

Vielä ollaan muutama päivä mökillä ja sitten paluu arkeen ja syksyn kuvioihin, jotka pitää sisällään muskaria, vauvakahvilaa, vauvajumppaa ja vauvauintia =) noista jumppa, muskari ja uinti on sellaisia joihin ollaan ilmottauduttu / ilmottaudutaan. Tänään olikin jo eka muskari kerta ja oli ihan super hauskaa. Poika oli tosi kiltisti koko ajan, vaikka pikkusella tuli kakat melkein heti kun alettiin laulaa! Meillä on ollu sellaista kakkapihtailua, niin että saattaa tulla viidenkin päivän taukoja ja sitten alkaa kovasti jo kiukuttamaan ja mahaan ihan selvästi sattuu!

Toissapäivänä oli 4kk neuvola ja lääkäri ja kaikki oli oikein hyvin painoa on tällä hetkellä 5755g ja pituutta 65cm hoikka poika edelleen, mutta ihan hyvin pysyy siinä omalla käyrällä. Toissapäivänä alettiin myös maistelemaan kiinteitä ja ekana vuorossa oli peruna. Pieni määrä kerrallaan ollaan aloitettu ja aina tuo peruna saa saman vastaanoton, eli hirveät yökötyksen väristykset ja irvistelyt! Ihan kiltisti se alas menee, mutta ilmeestä päätellen ei oo mitään herkkua. Ens viikolla taidetaan kokeilla bataattia.

Nyt kun syksy alkaa ja oon päivittäin netin ääressä, niin ehkä tekstejäkin alkaisi taas tulla tiuhempaan! Mutta nyt nauttimaan viimeisistä "loma" päivistä, sillä maanantaina loppuu ukkelin loma!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Vähän väsyttää

Mökkeilyä jatketaan ja vaikka mummi ja vaari kovasti auttaa Artun hoivaamisessa, niin nyt meinaa kyllä voimat loppua. Ukkeli on siis vielä tän viikon töissä ja viikonloppuna polttareissa ja vihdoin maanantaina hänkin tulee mökille. Mutta nyt kun oon yksin vastuussa kaikesta, niin oon tosi poikki. Toki mummi ja vaari pitää Arttua sylissä ja muutenkin hoivaa pikkusta. Periaatteessa oon nyt ollu 4 päivää täysin kiinni pikkusessa, eilen kävin saunassa pikaisesti yksin.

Tänäänkin oli aivan mahtava sää, aurinko paistoi täydeltäterältä, mutta Arttupa päätti että tänään nuo päikkärit ei oikein maistu, joten valtaosa päivästä meni tuttia laittaessa, vaunuja helutellen, höpötellen ja tietty ruokkien. Ja korostetaan taas kerran, että nuo kaikki kuuluukin mun tehtäviin ja nautin Artun kanssa olemisesta, mutta on raskasta kun sitä tekee päivästä toiseen yksin kaiken!

Pitääpä mainita jotain positiivistakin. Viime yö oli kun suoraan oppikirjasta, herra nukahti puoli yksitoista, heräsi neljältä söi ja nukahti uudelleen heräsi puoli kahdeksalta söi nukahti uudelleen ja sitten noustiinkin yhdeksältä. Tuollaisia öitä lisää. Tosin toki tuo uninvoisi tulla hieman aikaisemmin illalla ja tuon seiskan syötön voisi jättää kokonaan pois :)

No nyt pikkunen nukkuu, joten niin taidan minäkin tehdä!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Mökkeilyä

Ah ihanaa. Ollaan nyt oltu muutama päivä mökillä ja kyllä on mukavaa. Meillä alkaa oleen aika samat rutiinit päivittäin. (ainakin melkein aina...) aamulla noustaan yhdeksältä syödään aamupala, sitten Arttu menee 2-3 tunnin unille, syödään lounas siinä yhden aikaan, Arttu syö omansa vähän aikaisemmin, siitä sitten päivän mittaan tankkaillaan maitoa noin 3 tunnin välein, leikitään leikkimatolla, torkutaan kärryissä tai ihmetellään muuten vaan maailman menoa. Illalla maito alkaa maistumaan jo useammin ja nukkumaan yritrtään mennä yhdeksän aikaan. Joskus herra nukahtaa heti ja joskus nukahtamiseen menee tunti. Seuraavan karran nälkä yllättää 3-4 aikaan ja siitä 2-3 tunnin välein. Viime aikoina nukkuminen on ollut aika levotonta, johtuu varmaan kuumasta ilmasta. Mutta täällä mökillä Arttu nukkuu kaikenkaikkiaan paljon paremmin kuin kotona ja lisäksi täällä on paljon apurita. Ukkelin loma alkaa viikonpäästä ja sitten päästään kaikki nauttimaan maalaiselämästä!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kiirettä pitää!!!

Huhuijaa! Kyllä tuntuu ettei aika oikein riitä muuhunku vauvan tuijotteluun =) Nyt jos vihdoin Artun vedellessä sikeitä ehtisin vähän kirjoittaa kuulumisia. Meillä pulauttelu jatkuu edelleen aika pahana, oikeastaan se on viime päivinä pahentunut! Viime neuvolassa ei ollu painoa tullu tarpeeksi, joten pikkasen ollaan nyt annettu lisämaitoa ja kontrollipunnituksessa olikin sitten viikossa tullu painoa 220 grammaa.

Ukkeli on vielä ensi viikon töissä ja sitten vihdoin hänkin pääsee nauttimaan ihanasta kesästä. Ollaan varmaan aika paljon mökillä, tosin välillä tarvii tulla neuvolaan ja lääkärille käymään. Seuraava neuvola on 15.7 vähän jännitteeä, että miten tuo paino on nyt noussu. Artulla nyt siis pituutta noin 60 cm ja painoa 4685 g. Lisäksi meillä on heinäkuun lopulla se kontrolli käynti sairaalalla ja tutkitaan, että onko Artun kehitys normaalia. Mun mielestä kaikki vaikuttaa oikein hyvältä, ihania hymyjä ja nauruhihkumisia saan päivittäin katsella, kädet ja jalat vispaa ihan hulluna ja pääkin on alkanut pysymään menossa mukana :)

Meillä menee siis suurimmaksi osaksi hyvin, kovasti väsynyt mä olen edelleen ja surua aiheutti kun pikkusen paino ei ollut noussut. Nyt vielä kun saataisiin tuo pulauttelu aisoihin niin hyvä olisi.

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille!!!! =)

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Nimi ja kaikkea

Huh huh! Meinaa kyllä kovasti väsymys voittaa. Meillä nukutaan edelleen melko huonosti. Välillä on päiviä ja öitä, jotka sujuu kun tanssi, mutta valta osa päivistä ja öistä menee valvoessa.

Meidän pikku herra sai sunnuntaina virallisen nimen, Hemmoksi edelleen välillä kutsutaan pikkumiestä, mutta papereissa lukee Arttu :) Kastetilaisuus meni tosi ihanasti ja oli ihanan tunnelmallista. Juhlat pidettiin kerrostaloasunnoissa, joka on ylimmässä kerroksessa, joten lämpötila kohosi juhlan aikana yli 30 asteeseen. Vieraita oli nelisenkymmentä (tässä siis vain lähisuku!!!!)

Siitä limatukehtumis jutusta käytiin yksityisellä ja se määräsi pulautteluun Primperan nimistä lääkettä. Erittäin tehokas lääke, kun pulauttelu loppui kun seinään, mutta tilalle tuli erittäin turvonnut vatsa ja maailman kiukkuisin pikki-ihminen!!! Lopetettiin siis sen käyttäminen melkein heti. Huomenna lääkäri soittaa ja kyselee kuulumisia, joten katsotaan mitä hän keksiii seuraavaksi. Tosin nyt en enää osaa sanoa, että mitä tuo pikkuinen kakoo, sillä hän on saanut kovan flunssan. nenä vuotaa ja on kovin tukkoinen öisin, kauhea yskä ja käheä ääni!!! Onneksi ei ole kuumetta, ainakaan vielä!!!

Viikonloppuna taidetaan lähteä taas mökille, siellä on niin rauhallista. Meinataan alkaa rakentaa leikkimökkiä, jossa Hemmo ja serkut voi sitten leikkiä ihan omia leikkejä! Sinne pitää sitten tietty ostaa kunnon hella ja muuta rekvisiittaa, joten Ikea reissu tiedossa =)

Ihanan lämpöisiä kesäpäiviä kaikille teille!!!! =)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kuulumisia

Heipä hei pitkästä aikaa! Kiirettä pitää ja päivät menee yhdessä hujauksessa. Mitään kummallisempaa ei oo tapahtunu. Edelleen tutustutaan meidän uuteen perheenjäseneen. Ja aivan ihana tapaus hän on. Meillä kärsitään edelleen mahavaivoista ja kovasta puklauksesta!

Ensi viikolla on neuvola ja lääkäri sekä Hemppa että minä päästään tarkistuksen. Ihanaa että mun lopputarkastus vihdoin on, sillä en malta odottaa lupaa alkaa hieman urheilemaan. Taidan mennä heti zumbaamaan, kunhan vaan saan siihen lääkäriltä luvan! =)

Hemppa on kovin kiinnostunut kaikesta värikkäästä ja silmät suurina hän tutkailee ympäristöä. Vielä ei ole sellaista selkeää hymyä nähty, mutta hymyn tapaisia kyllä. Ollaan käyty aika paljon jo joka paikassa, kuten mökillä, vauvakahvilassa, kavereilla ja kerran ostoskeskuksessa (joka oli kyllä iso virhe)

Joka ilta mä päätän, että nyt haetaan jotain rytmiä meidän päivään, mutta sitten taas päivä vaan jotenki hujahtaa ja ollaanki tehty ihan mitä sattuu.... Hemppa on kovin kiintynyt mun syliin, eikä meinaa nukahtaa muualle kun siihen. Toivottavasti tästä ei tuu ongelmia meille!

Kastejuhlaan on vielä kaksi viikkoa, hyvä niin sillä emme ole vieläkään keksineet nimeä. Hemmo on vaan niin Hemmon näköinen ;)

Blogia on siis tarkoitus jatkaa ja heti kun saadaan meidän päiviin joku rytmi niin mahdutan siihen hetken blogille!!! Palataan! =)

lauantai 7. toukokuuta 2011

1 kk

Huh huijaa! Pikkasen pitää kiirettä, siksi siis en ole blogiin aikoihin kirjoitellu. Mutta meillä menee ihan hyvin, mahavaivoista kärsitään ja pukluista, mutta muuten alkaa jo hommat luistamaan. Ukkeli on tän viikon ollu töissä ja me ollaan Hempan kanssa yritety päästä jonkinlaiseen rytmiin, mutta vielä mennään aika fiiliksen mukaan. Yöt on melko katkonaisia. Syöttöjä yöllä on suunnilleen klo: 12, 4, ja 6 mutta noiden välit on aika rauhattomia varsinkin aamuyöstä!

Hemmo on tosi huono röyhtäilemään ja siksi varmaan vatsavaivoja onkin aika paljon. Ollaan annettu Rela-tippoja, Cuplatonea ja D-vitamiinia. Lisäksi ollaan jouduttu aikapaljon laittaan nenään keittosuolatippoja, kun Hemmo puklaa nenästä niin paljon et se on koko ajan ihan tukossa, myös nenäfriida on jatkuvassa käytössä kun ollaan jouduttu niitä maitoknöllejä imeen sielt nenästä pois!

Tänään sain ihan päättömän idean ja lähdin Hempan kanssa Jumboon!!!!! Siis maailman huonoin idea!!!! Oli tuskasen kuuma, paljon ihmisiä ja Hemmo ei todellakaan tykänny. Tultiin kotiin aika nopeesti.

Huomista odotan innolla onhan mun eka äitienpäivä :)