keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kaavakkeita

No nyt on sitte täytetty kaavakkeita koko rahan edestä. Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja täytin ne etukäteen pelkäämäni Kelan paperit ja KYLLÄ ne oli just niin sekavat kun olin pelännytkin! Toivottavasti sitten kyselevät jos oon jotain täyttäny väärin. Ja Kelan papereiden lisäksi ukkeli täytti vauvavakuutus kaavakkeen. Päätettiin siis sellainen hankkia ja Pohjolaan päädyttiin lähinnä keskittämisen vuoksi. Siinäkin oli hieman haasteita, kun neuvolan terkkari ei ollu täyttäny neuvolakorttiin kaikkia Pohjolan vaatimia tietoja, joten laitettiin sitte ultratiedot erillisinä liitteinä, kun normaalisti olis riittäny vaan neuvolakortista kopio.

Eilen tunne epäpätevästä neuvolantädistä siis vaan lisääntyi. Tuntuu inhottavalle, kun ei voi oikein terkkariin eikä siihen meidän neuvola lääkäriin luottaa silleen 100%, kun molemmat on koheltaneet niin paljon. Mitään valtaisia virheitähän ei ole sattunut, mutta sellaista säätöä. Tai no kyllähän se elokussa tehty väärä kohdunulkoinen diagnoosi lasketaan musta isoksi virheeksi. Tai siis eihän sille mitään oi, että laitteet on huonoja, mutta tapa jolla asia meille kerrottiin ikäänkuin täysin varmana tietona vei tältä lääkäriltä luotettavuuden.

Kävin tänään mittauttamassa hemoglobiinin ja hyvähän se edelleen on 135 (mulla normaalisti siellä vähintään 150 paikkeilla), mutta verikokeessa kävi ilmi, että mulla oli pientä flunssaa (leukosyytit kohollaan) no se selittäis ees vähän tätä kohmeloista oloa. Huomenna onneksi vapaa ja nyt ihan oikeesti yritän vaan levätä...pitäis kyllä vaatekaappi vielä siivota. Niin ja tehdä noita kouluhommia!

Hemmo onneksi jaksaa olla pirteä ja muistuttelee äitiä pienillä muljahduksilla olemassaolostaan :)

Ai niin muistinkohan mainita, että ukkeli sai tahtonsa läpi ja meillä tulee nyt lastenhuoneeseen TV!!!! Voitteko uskoa, että suostuin tähän! Aluksi siis ajattelin, että ei varmasti TV:tä lasten huoneeseen, mutta sitten kuulin muutaman hyvän pointin TV:n puolesta. Meillä siis on lastenhuoneessa Hemmon vaate- ja tavaralipasto, pehmolelulaatikko, imetysnojatuoli ja pinnasänky sitten kun Hemmo ei nuku enää meidän huoneessa. Meillä on olkkarissa muhkea ja todella syvä kulmasohva, jossa ei tosiaankaan saa hyvää ja ryhdikästä istuma-asentoa, vaan siinä löhötään. No jos imetys lähtee hyvin käyntiin ja onnistuu muutenkin, niin olishan se kiva, että mulla on jotain virikkeitä, kuten TV ja koska meidän sohva ei sovellu tähän hommaan, niin annoin luvan TV:n hankinnalle. Hui tunnenpa itseni huonoksi äidiksi jo nyt, kun haluan jotain katseltavaa samalla kun imetän.

4 kommenttia:

  1. Hih, älähän nyt ihan suotta tuollaisia ajattele! Se on kuule yllättävän puuduttavaa hommaa se imettäminen ilman telkkaria tai mitään muuta mitä tapahtuu ympärillä. Vauva voi mainiosti viihtyä rinnalla sen tunninkin, niin ei ole minusta ainakaan kovin ihmeellistä jos äiskä haluaa samalla vaikka katella telkkua :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin kävin tänään Kelan paperit täyttämässä; nyt jään innolla odottamaan, koska äitiyspakkaus saapuu:-)

    Sulla hb oikein hyvä vielä! Mullakin normaalisti hb 150 tienoilla, ja nyt on pudonnut 111, rautaa syön nyt joka toinen päivä... ensi viikolla nähdään, onko tuo rauta auttanut yhtään, vai tarviiko alkaa ottamaan joka päivä... maha ei vaan oikein tykkää, mutta mitä väliä; lapsen terveyshän se tärkein juttu tässä on!:-)

    Ja tuo TV ei kuulosta mun mielestä yhtään huonolta ratkaisulta lastenhuoneeseen, vähän vaan erikoiselta...;-)

    VastaaPoista
  3. Heips!
    Mun mielestä tuo telkkari lastenhuoneessa ei ole mitenkään huono tai erikoinen ratkaisu, päinvastoin. Meilläkin tulee telkkari lastenhuoneeseen, jahka meillä on joskus sellaisen sisustamisen tarvetta. Telkkari ei kuitenkaan tule jäämään sinne vaan muuttaa sitten myöhemmin meidän makuuhuoneeseen.

    Ystäviltäni kuultujen kommenttien perusteella imettäminen alkaa oikeasti maistua puulta ns. "alkuhuuman" jälkeen, vaikka kyseessä onkin lapsen ruokkiminen (ja fiilis on varmaankin mitä ihanin kun tietää voivansa ruokkia omaa lastaan), niin se että vauva voi olla kerrallaan jopa tunnin (ylikin) rinnalla, niin mamille voi olla kiva katsoa samalla telkkaria ja ottaa aikaa itselle.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se telkkari vaan on loistava keksintö myös sinne lastenhuoneeseen. Ja varsinkin silloin se tulee tarpeeseen jos kaveri sattuu olemaan maratontissittelijä yöaikaan. Helpommin pysyt hereillä ja tuolilla jos on virikkeitä =)

    Toivottavasti teille tulee mahtiyönukkuja, joka ei kuku kaikkia öitä.

    Ja ne Kelan paperit on ihan hepreaa. Kannattaa palauttaa ne henkilökohtasesti ja varmistaa siltä virkailijalta että kaikki tarvittava on mukana ja jos ei ole mitä siitä puuttuu.

    VastaaPoista